Mauno, Maunu

Matkat

7 yllättävää halpiskohdetta tälle vuodelle

Julkaistu:

budjettiloma
Näissä maissa saat hyvän hotellihuoneen jopa reilulla kympillä yöksi.
Matkahakukone Momondo listasi halpiskohteita, joihin kannattaa matkustaa tänä vuonna. Mukana on esimerkiksi suomalaisille kovin tuttu Turkki, mutta kohde onkin hieman harvinaisempi: Izmirin kaupunki Egeanmeren rannalla. Matkakohteissa kolmen tähden hotellihuoneen voi saada jopa reilulla kympillä.

1. Phnom Penh, Kambodža

Aikoinaan Idän Pariisiksi kutsuttu pääkaupunki, sillä jäljellä on vielä Ranskan siirtomaa-ajan upeita rakennuksia. Kaupungissa huristellaan mopolla ja tutustutaan maan järkyttäväänkin historiaan. Yö kolmen tähden hotellissa: 16 euroa.

2. Lima, Peru

Eläväinen kaupunki, jossa on vanhaa, uutta ja lainattua. Parhaimmillaan alkuvuodesta, sillä muulloin kaupungin täyttää paksu sumu. Hotellihuone: 19 euroa.

3. New Orleans, Yhdysvallat

Yambalaya-ruokia, ratikoita ja riehakasta yöelämää. Maaliskuussa sää on lempeä, ja turisteja hillitysti. Hotellihuone: 55 euroa.

4. Tbilisi, Georgia

Lähes 30 kertaa uudelleen rakennettu, jo 400-luvulla perustettu yllättävä gourmet-paratiisi ruokaa rakastavalle. Nauti vaikka hatsapuria, georgialaista pizzan vastinetta, ja kulauta se alas punaviinillä. Hotellihuone: 45 euroa.

5. Izmir, Turkki

Maan kolmanneksi suurin kaupunki, mutta silti vähemmän tuttu kohde suomalaisille turisteille. Täältä voi tehdä esimerkiksi retken Efesokseen, jonka antiikin maisemissa on upeaa tallustella edes päivän verran. Hintataso on turistimäärän vähyyden vuoksi maltillisempi kuin maan muissa kohteissa. Hotellihuone: 36 euroa.

6. Porto, Portugali

Viehättävä kohde, jossa sijaitsee myös Unescon maailmanperintölistalle päätynyt Ribeira-aukio. Syö herkullisia ja lihaisia lämpimiä voileipiä, francesinhoja, ja ota kyytipojaksi kylmää portugalilaista olutta. Hotellihuone: 19 euroa.

7. Kapkaupunki, Etelä-Afrikka

Upea kaupunki, jossa selviää myös minibudjetilla. Pöytävuori, auringonpalvontaa ja silti trendikästäkin tunnelmaa. Ja tietenkin pingviinejä! Hotellihuone: 35 euroa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    SUORA LÄHETYS: KRP pitää tiedotustilaisuuden Turun puukotuksista

  2. 2

    KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

  3. 3

    MTV: Turun puukotuksista epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

  4. 4

    IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

  5. 5

    Krp: Käskytys ei tehonnut epäiltyyn puukottajaan – ammuttiin alaraajaan

  6. 6

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  7. 7

    Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

  8. 8

    Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

  9. 9

    Krp: Uutta tietoa Turusta – yksi uhreista onkin britti

  10. 10

    Krp: Valmiutta nostettu koko Suomessa varotoimena

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    SUORA LÄHETYS: KRP pitää tiedotustilaisuuden Turun puukotuksista

  2. 2

    KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

  3. 3

    MTV: Turun puukotuksista epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

  4. 4

    IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

  5. 5

    Krp: Käskytys ei tehonnut epäiltyyn puukottajaan – ammuttiin alaraajaan

  6. Näytä lisää