Iivari, Iivo

Matkat

Oletko matkustamassa junalla joulun aikaan? Nyt kannattaa pitää kiirettä lippuhankinnoissa!

Julkaistu:

VR
Monien yöjunien makuu- ja autopaikat on jo myyty loppuun.
Joulun menoliikenteessä eniten yöjunamatkustajia on viimeisenä viikonloppuna ennen aattoa, 19.–21. joulukuuta. Päiväjunissa matkustetaan erityisesti aatonaattona 23. joulukuuta.

Makuupaikat on myyty lähes loppuun yöjunissa, jotka kulkevat 19.–21. joulukuuta Helsingistä ja Turusta pohjoiseen. Muutamia hajapaikkoja löytyy vielä. Yöjunista, jotka lähtevät pohjoiseen 22.–23. joulukuuta, löytyy vielä makuupaikkoja. Päiväjunissa on vielä tilaa, mutta pohjoiseen kulkevat päiväjunat alkavat jo täyttyä.

Myös joulua edeltävänä viikonloppuna etelästä pohjoiseen lähtevien yöjunien autopaikat on jo myyty loppuun. Autopaikan saa vielä hankittua juniin, jotka lähtevät 22.–23. joulukuuta Helsingistä ja aatonaattona 23. joulukuuta Turusta.

Paluuliikenteessä matkustajia on eniten tapaninpäivän jälkeisenä viikonloppuna 26.–28. joulukuuta. Lauantai 27. joulukuuta on vilkkain paluuliikenteen matkustuspäivä niin yö- kuin päiväjunien osalta.

Helsingin ja Rovaniemen sekä Helsingin ja Kolarin välillä kulkee joulun aikaan ylimääräisiä yöjunia. Sekä yö- että päiväjuniin on lisätty vaunuja.

Juhlapyhien poikkeukselliset juna-aikataulut voi tarkistaa VR:n verkkosivuilta, asemilta tai puhelimitse VR:n asiakaspalvelusta numerosta 0600 41 900 (1,99 €/vastattu puhelu + pvm). Asiakaspalveluhenkilökunnalta voi tiedustella myös peruutuspaikkoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    3. 3

      Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

    4. 4

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    5. 5

      Käräjäoikeus vangitsi toisen epäillyn Turun puukkoiskuun liittyen – asianajaja: 18-vuotias Mohamed kiistää osallisuuden

    6. 6

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    7. 7

      Mr Sexy, Miss Pelinainen, Mr Too Big – Nämä 11 sinkkua kilpailevat voitosta Paratiisihotelli-ohjelmassa!

    8. 8

      ”Maailman kaunein pilotti” – Evan, 31, henkeäsalpaavat kuvat nousivat yllättäen somehitiksi – vaalea kaunotar työskentelee lentäjänä

    9. 9

      Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla ensi kaudella!

    10. 10

      Therese Johaug murtui kyyneliin toimittajajoukon edessä – IS seurasi tapauksen etenemistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    3. 3

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. 6

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    7. 7

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    8. 8

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    9. 9

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    10. 10

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    3. 3

      Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

    4. 4

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    5. 5

      Käräjäoikeus vangitsi toisen epäillyn Turun puukkoiskuun liittyen – asianajaja: 18-vuotias Mohamed kiistää osallisuuden

    6. Näytä lisää