Sami, Samuli

Matkat

Mannerlaattojen välistä löytyy uskomaton maisema – katso video luonnonihmeestä

Julkaistu:

Luonnonihme
IS:n toimittaja sukelsi Islannissa Pohjois-Amerikan ja Euraasian mannerlaattojen väliseen rotkoon.
Islanti sijaitsee Pohjois-Amerikan ja Euraasian välisten mannerlaattojen saumakohdassa. Maan suosituin sukelluspaikka Silfra on osa maailman suurinta vuorijonoa eli Atlantin keskiselännettä. Enimmäkseen vuoret ovat tietysti valtameren pinnan alla.

Silfrassa matkailija voi muutamassa kohdassa koskettaa samaan aikaan toisella kädellään Amerikkaa ja toisella Eurooppaa. Laatat alkoivat liikkua erilleen toisistaan 150 miljoonaa vuotta sitten ja ne ottavat toisistaan edelleen hajurakoa pari senttiä vuodessa.

Vesi on kristallinkirkasta ja näkyvyys on yli sata metriä. Raikas vesi on jopa juomakelpoista.

Myös snorklaajat ovat Silfraan tervetulleita.

Sukelluskortti ei siis ole välttämätön, mutta kuivapuku on. Silfran vesi on jäätävän kylmää. Kun kuivapuvun alla on lämmin väliasu ja sukat, kylmyys kirpaisee vain käsissä ja paljailla kasvoilla pienen hetken. Siihen tottuu nopeasti.

Veden lämpötila pyörii parissa kolmessa asteessa ympäri vuoden. Kylmyyden vuoksi Silfrassa ei juuri näe sukeltajien lisäksi muuta vedenalaista elämää. Hyvällä tuurilla siellä voi kuitenkin bongata esimerkiksi isoja taimenia.

Silfran alue on noin 600 kertaa 200 metriä. Yleensä sukellukset tapahtuvat noin kymmenen metrin syvyydessä.

Teoriassa Silfran luolat yltävät jopa yli 60 metriin, mutta niihin ei ole oikein asiaa. Laki kieltää sukeltamasta syvemmälle kuin 18 metriin.

Thingvallavatnin järvi on Islannin suurin luonnonjärvi. Sen vesi on peräisin 12 000 vuoden takaiselta jääkaudelta. Järven vesi suodattuu edelleen laavakivien läpi suoraan Langjökullin jäätiköltä. Veden 50 kilometrin matka voi kestää jopa sata vuotta.

Silfra sijaitsee Thingvellirin kansallispuistossa vajaan tunnin matkan päästä pääkaupunki Reykjavikista. Islannin vanhin ja johtava sukelluskeskus DIVE.IS järjestää Silfraan sukellus- ja snorklausretkiä ympäri vuoden.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    2. 2

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

    5. 5

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Aivoinfarkti yllätti ruotsalaisen kiekkotähden vessanpöntöllä – koiran haukunta havahdutti vaimon apuun

    7. 7

      Supon uhka-arvio: Riskilistalla 350 henkilöä, innostuneet radikaali-islamilaisesta propagandasta

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    10. 10

      Turun imaami: ”Jos tekee näin, ei ole oikea muslimi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    7. 7

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    8. 8

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

    9. 9

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    10. 10

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    2. 2

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

    5. 5

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. Näytä lisää