Pertti, Albert

Matkat

Valikko

Salama iski SAS:n koneeseen: "Naiset ja herrat, koneessa on jossain reikä"

Ruotsi
Salama iski Luulajasta Tukholmaan matkalla olleeseen lentoyhtiö SAS:n koneeseen sunnuntaina, uutisoi Aftonbladet.
Salama iski koneeseen sen ollessa laskeutumassa Tukholmaan. Aftonbladetin mukaan koko lentokone tärähti salamaniskun voimasta, mikä aiheutti välittömästi hermostuneisuutta matkustamon puolella.

Tapauksesta tiedottaneen lentäjän sanat eivät olleet omiaan rauhoittamaan matkustajia:

- Naiset ja herrat, kuten havaitsitte, salama iski lentokoneeseen. Todennäköisesti se on mennyt läpi ja koneessa on jossain pieni reikä.

Lennolla ollut Jan Mousally kertoo Aftonbladetille järkyttyneensä tapauksesta. Eikä hän ollut ainoa.

- Monet ihmettelivät mitä tapahtuu ja pystyykö kone ylipäätään laskeutumaan. Halusimme vain pois koneesta, hän kertoo kauhunhetkistä matkustamossa.

SAS:n mukaan salamaniskuja osuu yhtiön lentokoneisiin "silloin tällöin".

- Lentäjämme lentävät usein huonossa säässä ja niin saattaa tapahtua ehkä noin kerran viikossa. Se, että salama aiheuttaisi vahinkoa on kuitenkin äärimmäisen harvinaista, tiedotuspäällikkö Knut Mortem kertoo Aftonbladetissa.

Mortem kiistää, että salamanisku olisi aiheuttanut reiän Luulajasta Tukholmaan matkalla olleeseen lentokoneeseen.

- Koneemme on suunniteltu kestämään tämäntyyppisiä sääolosuhteita. Jos salama esimerkiksi rikkoisi yhden moottoreista, kone pystyisi silti laskeutumaan, Mortem kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    2. 2

      Huutokauppakeisarin pihaan ilmestyi iso pressulla peitetty möykky – alta paljastui Heli-vaimon jättiyllätys: ”Mitä ihmettä!”

    3. 3

      ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” – suomalainen lahkojohtaja käski seuraajiensa laihduttaa ja kielsi uimahallit

    4. 4

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    5. 5

      Johnny Deppin kaunis ex-vaimo Amber Heard iski Tesla-miljardöörin – faneilta raivoaalto: ”Haistan pyrkyrin”

    6. 6

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    7. 7

      Traaginen kuolemantapaus yleisurheilukisoissa – moukari osui nuorta päähän

    8. 8

      Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

    9. 9

      Myyntitiedot lipsahtivat nettiin: Nokia 3310 kauppoihin jo tällä viikolla – hinta odotettua kovempi

    10. 10

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    3. 3

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    4. 4

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    7. 7

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    8. 8

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    9. 9

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    10. 10

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    2. 2

      Huutokauppakeisarin pihaan ilmestyi iso pressulla peitetty möykky – alta paljastui Heli-vaimon jättiyllätys: ”Mitä ihmettä!”

    3. 3

      ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” – suomalainen lahkojohtaja käski seuraajiensa laihduttaa ja kielsi uimahallit

    4. 4

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    5. 5

      Johnny Deppin kaunis ex-vaimo Amber Heard iski Tesla-miljardöörin – faneilta raivoaalto: ”Haistan pyrkyrin”

    6. Näytä lisää