Minna, Vilma, Miina

Matkat

Valikko

Aina liikaa mukana! Näitä ei koskaan kannata ottaa matkalle mukaan

Julkaistu:

Turhat kamat
Haluatko päästä lomalla vähemmällä? Pakkaa fiksusti.
Sen lisäksi, että ylimääräiset tavarat joutuu itse raahaamaan, ne vievät turhaan tilaa myös muilta matkustajilta. ”Varalta” onkin sana, joka kannattaa unohtaa, kun pakkaa matkalaukkuja.
Lonely Planet on listannut tavaroita, joita ei koskaan tulisi ottaa matkalle mukaan. Tässä niistä oleellisimmat.

1. Enemmän kuin yksi matkalaukku

Tunnustan. Haluan matkalle usein juuri sen paidan, jota en ole käyttänyt aikoihin. Siellä se sitten lepää matkalaukussa, yleensä käyttämättömänä myös koko loman ajan.
Virheistä yleisin onkin pakata matkalle liikaa tavaraa. Mitoita myös matkalaukun koko matkasi kokoon. Jos olet menossa viikonloppureissulle parin tunnin lentomatkan päähän, pärjäät luultavasti laukulla, jonka saat mukaan käsimatkatavaroihin.
Megasuuri matkalaukku missä tahansa on silkkaa hulluutta. Sitä on vaikea kuljettaa ja yleensä sen sisällöstä puolet on liikaa.

2. Kitara

”En voi elää ilman musiikkiani” on yleinen selitys, jolla kitaraa mukanaan raahaavat perustelevat valintaansa. Kannattaa yrittää. Pystyväthän siihen myös esimerkiksi pianistit ja puhallinsoitinten ystävät.

3. Tyyny

Täysin turha kapistus. Lentokoneessa tai junassa ei pysty kuitenkaan nukkumaan yhtä hyvin kuin kotona, ja sitä paitsi tyynyn kulma kanssamatkustajan silmässä häiritsee ikävästi myös hänen matkaansa. Puhallettava niskatyyny on varteenotettava vaihtoehto.

4. Hiustenkuivaaja

Tähänkin sorrun aina. Raahaan mukanani hiustenkuivaajaa, joka – kyllä vain – löytyy niin hotellihuoneista kuin laivan hyteistäkin.

5. Monta paria kenkiä

Tilanne on eri, jos olet menossa tilaisuuteen, jossa tarvitset tietyt kengät. Muussa tapauksessa kannattaa ottaa mukaan kengät, jotka sopivat monen asun kanssa ja ovat hyvät jalassa.

6. Isot tuliaiset

Niitä tuskin haluavat tuliaisten saajatkaan. Lisäksi ne täyttävät matkalaukkua aivan turhaan. Valokuva on usein parempi muisto kuin ylisuuri rihkama, jolla ei kukaan tee mitään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

    5. 5

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    6. 6

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    7. 7

      Onko murehtimisesi normaalia? 10 merkkiä, jotka paljastavat ahdistuneisuushäiriön

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Australialaisstrippari harrasti ryhmäseksiä Mel B:n ja tämän ex-miehen kanssa – kertoo intiimejä yksityiskohtia lemmenyöstä

    10. 10

      Isänsä rahoilla formuloissa ajava nuorukainen raivostutti Monacossa – vertasi kolariaan videopeliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    7. 7

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    8. 8

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    9. 9

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    10. 10

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

    5. 5

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    6. Näytä lisää