Heidi

Matkat

Jenkkisivusto valitsi Helsingin maailman 3. romanttisimmaksi kohteeksi - perusteluissa hämmästyttävä yksityiskohta

Julkaistu:

TOP 7 -listan kärkeen ylsi oma pääkaupunkimme Helsinki. Sivusto kertoo paikallisten tutkivan kesäkuukausina kaupungin "upeita saaria ja vuonoja".

- Purjehdi Suomen vuonoilla keskiyön auringon laskiessa, sivusto kirjoittaa virheellisesti.

Suomessa ei kuitenkaan tämän hetken käsityksen mukaan ole virallisia vuonoja. Tosin Näsijärvellä olevaa Paarlahtea on joskus nimitetty kapean muotonsa vuoksi vuonoksi. Puolestaan Norja on tunnettu vuonoistaan.

Perusteluissa kehuttiin myös erittäin suosituksi kasvanutta Ravintolapäivää.

- Tuhannet kaupungin parhaimmista kokeista pystyttävät pop-up -ravintoloita myyden kaikkea suomalaisista donitseista (oletettavasti munkeista) thai-curreihin, sivusto kertoo.

Lehti ohjeisti viettämään Helsingissä päivää ensin merellisissä tunnelmissa Doris-laivalla syöden lounasta ja ihaillen saariston maisemia, sitten kierrellen Helsingin designkorttelissa 200:ssa kaupassa, galleriassa ja butiikissa, ja lopulta päättää päivä ravintola Juureen syöden sapaksia.

Yönsä lehti suosittelee viettämään suomalaisella designilla sisustetussa Klaus K.ssa.

Romanttisimmat matkakohteet TOP 7:

1. Rovinj, Kroatia
2. Mendoza, Argentiina
3. Helsinki
4. Jamaika
5. Riika, Latvia
6. Beaver Creek, Colorado
7. Riviera Nayarit, Meksiko

Katso artikkeli kokonaisuudessaan täältä.

Mikä sinun mielestäsi on romanttisinta Helsingissä? Kommentoi alla.

Ota kantaa

Onko Helsinki Suomen romanttisin kaupunki?

Kyllä 20% Ei 80%
Ääniä yhteensä 69599

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    3. 3

      Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    7. 7

      Hurja vaaratilanne Superpesiksessä: Pelaaja sai pallosta päähän – ambulanssi ajettiin kentälle

    8. 8

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    9. 9

      JVG sai avoautonsa takapenkille legendaariset vieraat – Matti ja Teppo yllättävät hulvattomassa yhteiskuvassa: ”Nyt on asiaa!”

    10. 10

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    7. 7

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    8. 8

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    9. 9

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    10. 10

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    3. 3

      Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. Näytä lisää