Tuukka, Touko

Matkat

Valikko

Sinkku, löytyisikö rakkaus rannalta? Näin moni suomalaisista päätyy naimisiin lomaheilansa kanssa

Julkaistu:

Kesärakkaus
Oletko sinkku ja etsit elämäsi rakkautta? Lähde lomalle näihin kohteisiin ja voit löytää tulevan aviopuolisosi.
Matkahakukone Momondon mukaan 22 prosentilla suomalaisista on ollut lomaromanssi. Peräti joka kymmenes (kahdeksan prosenttia) lomaromansseista päätyy avioliittoon. Miehistä 11 prosenttia ja naisista kuusi prosenttia ovat löytäneet lomallaan tulevan aviopuolisonsa.

Momondon kyselytutkimus toteutettiin tammikuussa, ja siihen osallistui 1 032 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista.

Mistä sen loppuelämän mittaisen lomaromanssin sitten voi löytää?

IS:n kesäkuussa verkkosivuillaan tekemän seksikyselyn mukaan jopa 25 prosenttia vastaajista löysi nykyisen puolisonsa baarista. Travellinkin kyselytutkimuksen mukaan myös lomarakkaus on syttynyt tyypillisimmin hotellin baarissa (64 prosenttia) tai ravintolassa (35 prosenttia).

Siispä kokeile vaikkapa näitä kohteita:

Ibiza, Espanja

Uutta nousuaan tekevä Ibiza tunnetaan ympäri maailman bilesaarena. Juhli, tanssi, nauti auringosta ja tapaa uusia, mielenkiintoisia ihmisiä. Seurasta ei varmasti ole puutetta.

Nissi Beach, Agia Napa, Kypros

Agia Navassa voi nauttia Kyproksen upeista maisemista. Nissi Beach on upea, puoli kilometriä pitkä rantaviiva, jolle voit mennä nauttimaan maisemista ja uusista tuttavuuksista.

Kuta Beach, Bali, Indonesia

Balin vilkkain turistikeskittymä, josta löytää varsinkin lomailevia, australialaisia surffareita. Rantapäivän jälkeen voit jatkaa matkaasi lukuisiin yökerhoihin, joissa päivettyneet surffitukat jammailevat.

Haad Rin Beach, Koh Phangan, Thaimaa

Tällä rannalla vietetään kuuluisia täydenkuun juhlia. Musiikki raikaa ja yö on yhtä taikaa.

Psarou Beach, Mykonos, Kreikka

Vain muutamilla hotelleilla varustetulla rannalla voivat mm. nudistit lomailla rauhassa. Rannalla järjestetään jo iltapäivällä starttaavia kemuja, joissa voit kohdata sen kreikkalaista veistosta muistuttavan komistuksen.

Zrce, Novalja, Kroatia

Bikinit tai uimahousut ylle ja Kroatiaan! Zrcen rannalla voit juhlia kellon ympäri.

Oletko sinä kokenut lomaromanssin? Miten kauan suhde kesti? Kerro tarinasi alla olevassa kentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    2. 2

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    5. 5

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    6. 6

      Media: Manchesterin terrori-iskun tekijä matkusti mahdollisesti Libyaan hieman ennen iskua

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    9. 9

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    2. 2

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    5. 5

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    6. Näytä lisää