Vappu

Matkat

Valikko

Lähde antiikkijahtiin Eurooppaan- katso 5 upeaa kohdetta

Antiikkijahti
Vanhan tavaran perässä matkustaminen on seikkailu, jossa uutterimmat jalkatyöläiset palkitaan. Metsästä antiikkia vaikkapa näistä Euroopan suurkaupungeista!

Bryssel - kiinnostavampi kuin Pariisi

Bryssel parka. Harmaa ja tylsä EU- kaupunki ei ole oikein pärjännyt Pariisille vaatteiden, ruoan ja antiikin keräilijöiden toivekohteena.

Nyt asia muuttuu. Belgian 1000-vuotiaassa pääkaupungissa muoti on usein rohkeampaa, ruoka seikkailullisempaa ja antiikin metsästäminen hauskempaa kuin Pariisissa.

Parhaat diilerit löytyvät Place du Grand Sablonin läheltä. Aukion kanvaskojuissa pidetään viikonloppuisin antiikkitoria. Tarjolla on tavaraa kynttilänjaloista kelloihin ja pöytähopeista kahvipannuihin. Jos ilma on kylmä, kannattaa vetelehtiä Place du Grand Sablonin lähellä olevissa antiikkikaupoissa. Vuonna 1839 perustetun Costermansin salongit ovat täynnä 1700-luvun tavaroita.

Rue Watteau jatkaa samalla linjalla. Desmet-galleriassa kaikki on suurta, eikä mikään ole Belgiasta. Belgialaiset ovat mestareita yhdistämään modernia antiikkiin, omien sanojensa mukaan "antamaan esineelle uuden elämän".

Marollesin alueen Rue Haute ja Rue Blaes ovat molemmat täynnä antiikkiliikkeitä, joista tärkeimpiä ovat Haute Antiques ja Dune 234.

Wien - barokista art nouveau'hon

Wien on antiikinmetsästäjän aarreaitta. Kävelykatu Grabenin eteläpuolen Dorotheergassen antiikkikaupoissa 1700-luvun kristallikruunut kohtaavat art nouveau -esineet, vanhat uunit ja peilit. Samalla kadulla sijaitseva Dorotheum-huutokauppa on keräilijän toivekohde.

Dorotheumin kerrokset on omistettu eri teemoille. Huonekaluilla, maalaustaiteella, lasilla, koruilla ja antiikkimatoilla on omat osastonsa. Persoonallista syntymäpäivälahjaa kaipaava löytää etsimänsä vaikkapa vintage-leluautojen joukosta.

Dorotheumista on sopiva kävelymatka Spittelberg-Neubaun alueelle. Vintage-korut, tanskalaiset design-valaisimet ja retrovaatteet odottavat pikkuliikkeissä nuorten wieniläisten suosimilla kulmilla. Spittelbergissä on myös paljon pieniä ja persoonallisia ravintoloita.

Wienin suosituin kirpputori on kivenheiton päässä. Naschmarktin Flohmarktissa voi tehdä löytöjä, mutta useampi päätyy ostamaan "jotain jännää, mutta tuskin arvokasta". Sadat kojut täyttyvät tavaraa tutkivista viikonloppuisin iltakuuteen saakka.

Myös muut kirpputorit operoivat viikonloppuisin. Markt Am Hofin taide- ja antiikkitorilla on myyty jo yli 20 vuotta öljyvärimaalauksia, vanhoja valokuvakehyksiä ja kolikoita. Time Travel Antiques Marketin anti ulottuu kirjoista ja postikorteista huonekaluihin. Ekazent Hietzingin Ringstrassen Galeriessa voi shoppailla maaliskuusta marraskuuhun joka kuukauden toisena ja kolmantena sunnuntaina.

Nizza - kuriositeettien metsästäjän taivas

Nizzan Vanhan Kaupungin keskustan Cours Saleyan mukulakivet peittyvät viikolla ruoan ja kukkakauppiaiden kojuista. Joka maanantai vihanneskauppiaat pitävät vapaapäivän ja luovuttavat paikkansa antiikkikauppiaille. Huonekalut, astiat ja peilit ilmestyvät jo aamulla torin varrelle.

Cours Saleyan antiikkitori on kuriositeettien metsästäjän paratiisi: tarjolla on kaikkea Chanelin käsilaukuista Hermes-huiveihin. Torilta löytyvien tavaroiden laaja-alaisuus ilahduttaa, mutta vähintään yhtä mielenkiintoisia kuin esineet ovat antiikkikauppiaat. Hekin edustavat menneitä vuosikymmeniä ja hyvin persoonallista vintagea.

Nizzan varsinainen antiikkikortteli sijaitsee kaupungin Vanhassa satamassa, sataman länsipuolella. Quartier des Antiquairesin liikkeiden lisäksi kannattaa vaivautua Rue Catherine Séguranelle. Village Séguranessa on myynnissä muun muassa vanhaa pellavaa ja posliinia. Ahtaiden kujien varrelta löytyy yli 40 liikettä.

Village on auki torstaista lauantaihin 10-18. Samalla käynnillä voi katsastaa muutaman minuutin matkan päässä olevan antiikkiliikkeiden keskittymän Les Puces de Nicen.

Praha - Böömin keskus

Prahan sadan tornin varjoissa on piilossa mielenkiintoista tavaraa hyvin vanhasta barokista art decoon. Antiikkiliikkeiden suurin keskittymä on Vanhassa Kaupungissa. Alma Mahler Antique Valentinska 7:ssa on erikoistuttu böömiläiseen lasiin ja posliiniin. Maiselova 1:n Cinolterissa on suuri kellokokoelma sekä hopeisia kahvi- ja teeastiastoja.
Art Deco Michalska 21:ssä myydään vanhoja art deco -kauden vaatteita ja koruja.

Rooma - hienostuneita kerroksia menneisyydestä

Roomassa kannattaa kierrellä vähemmän turistisia katuja. Piazza Navonan lähellä sijaitseva Via dei Coronari on paitsi yksi Rooman viehättävimmistä kävelykaduista myös täynnä antiikkikauppoja. Tavarat koruista taiteeseen ovat kalliita, mutta katsominen ei maksa mitään.
Halvemman tavaran ystäville voi suositella Trasteveressa sijaitsevaa Porta Portesen kirpputoria, joka on avoinna sunnuntaisin klo 7-13.

Onnekas voi tehdä torilla elämänsä löydön, mutta paikalle kannattaa vaivautua jo pelkän seikkailun takia.

Ikuisesta kaupungista löytyy myös useita antiikkiin erikoistuneita katuja. Tiberin suuntainen Via Giulia tarjoaa maalauksellisen näkymän.

Espanjalaisten portaiden lähellä oleva Via del Babuino tunnetaan tyylikkäistä vaatekaupoista sekä antiikkihuonekaluja ja maalaustaidetta myyvistä putiikeista.

Via Margutta on täynnä taidegallerioita, ravintoloita ja antiikkiliikkeitä. Cento pittori Via Margutta eli kadun taideyhdistys muuttaa Marguttan ulkoilmagalleriaksi keväisin ja syksyisin.

Via dei Coronarin varrella olevan antiikkiliikkeen ikkunassa on taulu, joka sopii hyvin Rooman-matkan motoksi. Kuvan hedelmistä ja ruoasta koottu asetelma muistuttaa, että elämme vain kerran.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    6. 6

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    7. 7

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    8. 8

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    9. 9

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    10. 10

      Texasin ja Keskilännen myrskyissä kuollut ainakin 11 – ilmakuvat paljastavat järkyttävän tuhon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    6. Näytä lisää