Iivari, Iivo

Matkat

Selätä jetlag tällä laskutoimituksella – tutkijat kehittivät kännykkäsovelluksen avuksi

Julkaistu:

Applikaatio
Michiganin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet kännykkäsovelluksen, joka helpottaa aikavyöhykkeeltä toiselle siirtymistä.
Mannerten välillä matkustaminen väsyttää, koska vaihtuvat kellonajat sotkevat sisäisen vuorokausirytmimme. Yleisenä nyrkkisääntönä on pidetty sitä, että jos on hypätty esimerkiksi kolmen aikavyöhykkeen yli, palautuminen vaatii niin ikään kolme päivää.

Tärkein sisäiseen kelloomme vaikuttava elementti on valo. Tutkijatiimin mukaan matemaattisen kaavan avulla voi laskea, mihin aikaan päivästä tulisi oleskella mahdollisimman kirkkaassa valossa ja milloin valoa pitäisi välttää.

Jos matkustat esimerkiksi Helsingistä Bangkokiin, jossa kello on viisi tuntia enemmän kuin Suomessa, ja saavut perille yhdeltätoista aamupäivällä paikallista aikaa, laskuri neuvoo toimimaan näin: Saapumisen jälkeisenä päivänä valoa tulisi saada aamulla kello 7.40–9.00. Sitä seuraavana päivänä valoa pitäisi saada kello 6.20–7.40 ja kolmantena päivänä kello 5.00-7.20.

Entrain-niminen sovellus toimii iPhonella ja iPadilla, ja sen voi ladata kännykkäänsä ilmaiseksi. Sovelluksen toimivuutta ei ole vielä testattu käytännössä, mutta käyttäjät voivat halutessaan raportoida tutkijoille kokemuksistaan.

- (Sovellus) täytyy testata, ennen kuin todella uskomme sitä. Jos joku haluaa kokeilla näitä asioita, riskit ovat hyvin vähäisiä, psykiatrian apulaisprofessori Steven Altchuler kommentoi yliopiston tiedotteessa.

Altchuler ei ollut mukana tutkimusprojektissa. Hänen mukaansa useimmat ihmiset sopeutuvat uuteen vuorokausirytmiin ilman tarkkoja ohjeita, mutta nopeampi sopeutuminen voi olla hyödyksi esimerkiksi urheilukilpailua tai tärkeää liikeneuvottelua varten matkustaville.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    2. 2

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    6. 6

      Tanskan kruununprinssi käännytettiin pubin ovelta Australiassa – ei ollut henkkareita

    7. 7

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    8. 8

      Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

    9. 9

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    10. 10

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    2. 2

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    6. Näytä lisää