Mauno, Maunu

Matkat

Lotta Hintsa yhteislomalla Häkkisten kanssa: "Kävimme hyppäämässä benjin"

Julkaistu:

Minun matkani
Miss Suomi Lotta Hintsan lempimatkakohde on hänelle kuin toinen kotimaa. Siellä hän on käynyt muun muassa Häkkisten kanssa.
Miss Suomi Lotta Hintsan rakkain matkakohde on Itä-Afrikka.

- Sieltä on eniten koluttu Etiopiaa, Keniaa ja Ugandaa, Lotta kertoo.

Näistä maista kaikkein tutuin Lotalle on Etiopia, jossa hän on asunut 1990-luvulla pariinkin otteeseen. Lotan isä työskenteli siellä lääkärinä.

- Olin 11-vuotias, kun tulimme takaisin Suomeen. Kävin Etiopiassa viimeksi vuonna 2007, 19-vuotiaana, tekemässä vapaaehtoistyötä, Lotta kertoo.

Etiopia on vuoristoinen maa, jonka ilmasto on lämmin ja ilmapiiri vastaanottavainen.

- Heti kun saavun siellä lentokentälle, tulee sellainen olo kuin olisi kotona. Se on ihana paikka! Lotta hehkuttaa.

Lomalla Häkkisen kanssa

Ugandassa ja Keniassa Lotta on ollut yhdessä perheensä ja entisen formulakuski Mika Häkkisen ja tämän ex-vaimon Erjan kanssa. Lotan isä, Aki Hintsa on toiminut Häkkisten perheen henkilökohtaisena lääkärinä.

- Olimme vuonna 2004 heidän kanssaan kierroksella Ugandassa ja Keniassa safareilla. Meillä oli jättiteltat kaikilla mukavuuksilla ja tuntui kuin olisi koko ajan ollut ulkoilmassa.

- Kävimme hyppäämässä benjihypyn ja laskimme alas Niilin koskea. Sinne on päästävä uudestaan, Lotta sanoo.

Viimeisin reissu Keniassa oli vuonna 2011 yhdessä Lotan isän ja sisarusten kanssa.

- Nyt on ollut vahvasti puheissa, että lähtisimme kesällä vapaaehtoistyöhön Ugandaan tai Tansaniaan. Haluaisin viedä Kristianin [Näkyvä, Lotan poikaystävä] Afrikkaan, koska siellä on paljon lapsuuden muistoja, Lotta kertoo.

- Haluan myös ehdottomasti kiivetä Kilimanjarolle, Lotta hihkuu innoissaan.

Mitä tehdä?

Lotan mukaan Itä-Afrikan maissa on "älyttömästi nähtävää ja koettavaa".

Lotan mukaan Etiopia on vähiten turistimaa.

- Etiopiassa on ns. pohjoisen kierros. Kiersimme kolmessa eri kaupungissa katsomassa historiallisia nähtävyyksiä, vanhoja kappeleita, mielettömän upeita, kiveen hakattuja kirkkoja ja Niilillä vesiputouksia.

Keniassa ja Ugandassa on enemmän turisteille suunnattuja aktiviteetteja, kuten safareja ja extreme-lajeja. Keniassa on upeimmat rantsupaikat, kuten Mombasa.

Mitä kannattaa ottaa huomioon?

- Rokotukset ja tarvittaessa malarialääkitykset kuntoon jo Suomessa.

 Ja matkaa järjestettäessä joutuu olemaan suhteellisen omatoiminen. Eläminen on halpaa, mutta lennot maksavat tuhannesta eurosta ylöspäin.

- Kannattaa myös muistaa, että maat ovat suhteellisen turvattomia, jos vertaa ihan perus turistipaikkoihin.

- Pienissä vaatteissa ei kannata lähteä mihinkään, jos haluaa pysyä turvassa ja koska kulttuuri on suhteellisen vanhoillinen.

Lotta muistuttaa myös, että omaisuudestaan kannattaa pitää tarkoin huolta.

- Jos olet vaalea, oletetaan, että sinulla on rahaa ja olet rikas.

Kaduilla saattaa olla paljon kerjäläisiä. Oikea tapa tukea ei ole antaa rahaa, koska se kannustaa kadulla elämiseen.

- Käytä mielummin paikallisia palveluita ja käy paikallisissa ravintoloissa syömässä.

- Ihmiset ovat kyllä ystävällisiä ja tervetullut olo tulee helposti.

Milloin matkustaa ja kenelle suosittelet?

- Siellä on sadekausi silloin, kun meillä on kesä, joten se ei ehkä ole otollisin aika. Paras aika on lokakuusta toukokuuhun.

- Suosittelen kohdetta sellaisille, jotka eivät halua turistirysiin, haluavat uudenlaisia kokemuksia, eivätkä pelkää. Koska monelle voi olla shokki miten paljon köyhempää ja alkeellisempaa elämää siellä on.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    3. 3

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    6. 6

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    7. 7

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    9. 9

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    10. 10

      Kuvat: Poliisi tutki kerrostaloa Turun Varissuolla – etsityn pakettiauton haltija asuu talossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    3. 3

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    6. Näytä lisää