Ilpo, Tuure

Matkat

Valikko

Peru tuskastui Machu Picchulla alasti hilluviin turisteihin - useita pidätetty

Turismi
Perun viranomaiset aikovat laittaa itseään paljastelevat nakuturistit kuriin historiallisella Machu Picchun inkatemppelillä.
Peruvian Times -lehden mukaan itseään paljastelevista turisteista on tullut viime viikkoina kasvava ongelma perulaisille viranomaisille.

Lehden mukaan ilmiö saanut huomiota niin Perussa kuin maailmallakin sen jälkeen, kun nakukuvia on jaettu netissä.  

Kahdeksan pidätystä

Viimeksi viime viikolla neljä alastonta amerikkalaista turistia pidätettiin Machu Picchun inkatemppelillä. Turistit olivat riisuneet vaatteensa ottaakseen itsestään alastonkuvia turistinähtävyyden alueella.

Aikaisemmin samalla viikolla myös kaksi kanadalaista ja kaksi australialaista joutuivat pidätetyiksi vastaavan tempauksen vuoksi, Peruvian Times kertoo.

Nakutempauksia ei ole katsottu Perussa hyvällä. Maan kulttuuriministeriö on jo ehtinyt tuomitsemaan nakuturismin   loukkaavaksi ja kulttuuriperintöä uhkaavaksi toiminnaksi.

-  Maailmassa on olemassa paikkoja, joissa ihmiset voivat riisuutua alastomiksi, mutta kaikki paikat eivät siihen sovellu, ministeriön edustaja Alfredo Mormontoy Atayupanqui sanoi televisioyhtiö CNN:lle.

Hänen mukaansa vaatteiden riisuminen kielletään myös pääsylipussa.

-  Turistien pitäisi noudattaa paikallisia sääntöjä matkustaessaan, muuten syntyy tuhansia erilaisia ongelmia, hän jatkoi.

Trendi alkoi jo viime vuonna

Cuscon alueen kulttuuriasioista vastaava johtaja puolestaan ilmoitti tiedotteessa, että Machu Picchun ja muiden historiallisesti arvokkaiden kohteiden valvontaa tehostetaan ja nakutempaukset laitetaan aisoihin.

Alastomat turistit Machu Picchulla eivät sinällään ole perulaisille viranomaisille uusi juttu, kertoo CNN. 

Vuonna 2013 muut turistit videokuvasivat alastoman pariskunnan viuhahtamassa inkatemppelin ruohikolla.

Sosiaalisessa mediassa on CNN:n mukaan kiertänyt myös My Naked Trip -sivuston kuvat israelilaisesta miehestä alasti eri Etelä-Amerikan turistinähtävyyksillä. Kuvissa israelilaismies poseeraa myös Machu Picchulla.

-  Paljastelu voi tuoda mielihyvää pienelle prosentille kävijöistä, mutta vaivaannuttaa ja suututtaa muita. Meidän pitää taata se, etteivät muut turistit tunne oloaan piinalliseksi, ministeriön edustaja sanoi.

Vuorien harjanteella sijaitseva Machu Picchu tunnetaan myös nimellä inkojen kadonnut kaupunki. Hyvin säilynyt muinainen inkakaupunki kuuluu UNESCOn maailmanperintökohteisiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

    4. 4

      Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

    5. 5

      Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

    6. 6

      Helsingin Oulunkylässä asuntopalo – kaksi sairaalaan

    7. 7

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    8. 8

      Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

    9. 9

      Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

    10. 10

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

    4. 4

      Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

    5. 5

      Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

    6. Näytä lisää