Vesa

Matkat

150 000 retkeilee täällä joka vuosi - Oletko sinä käynyt vuoden retkikohteessa?

Julkaistu:

Retkikohde
Vuoden Retkikohde 2014 -yleisöäänestyksen on voittanut Kuusamossa ja Sallassa sijaitseva Karhunkierros, joka on osa Oulangan kansallispuistoa.
Voittaja julkistettiin Retki-messuilla Messukeskuksessa Helsingissä tänään.

Yleisö sai äänestää ammattilaisraadin valitsemien yhdeksän finalistin joukosta suosikkiaan. Voittaja valittiin nettiäänestyksellä, johon osallistui kaikkiaan 3000 retkeilijää. Karhunkierros sai lähes 40 prosenttia kaikista annetuista äänistä.

Karhukierros on suosittu

Karhunkierros on Suomen tunnetuimpia retkeilyreittejä, jossa vierailee vuosittain noin 150000 retkeilijää. Koko Karhunkierroksen, eli 82 kilometrin reitin, kiertää noin 5000 retkeilijää joka vuosi.

Karhunkierroksen suosiota selittää myös se, että se on yksi Suomen vanhimmista reiteistä. Sitä on alettu merkitä jo vuonna 1954.

- Karhunkierros tarjoaa runsaasti silmänruokaa: jokia ja koskia, kallioita ja laaksoja, soita ja hiekkarantoja, kaukomaisemia ja yksityiskohtia, harvinaisia lajeja ja luonnon rauhaa, kertoo suunnittelija Pekka Veteläinen Metsähallituksen luontopalveluista.

- Juhlimme ensi vuonna Karhunkierroksen 60-vuotisjuhlia ja järjestämme yleisötapahtuman Karhunkierroksen ja Oulangan ystäville, paljastaa Oulangan luontokeskuksen hoitaja Airi Kallunki.

Vuoden Retkikohde -kilpailu järjestettiin kymmenennen kerran. Yhdeksän aiempaa voittajaa ovat: Koli (2013), Repoveden kansallispuisto (2012), Hossan retkeilyalue (2011), Riisitunturin kansallispuisto (2010), Ruunaan retkeilyalue (2009), Kilpisjärvi (2008), Herajärven Kierros (2007), Birgitan polku (2006) ja Ivalojoki (2005).

GoExpo on tänä viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa 7.-9.3. Retki-messujen lisäksi kahdeksan muuta tapahtumaa: Fillari, Kunto, Golf, Kalastus, Metsästys, Ball Sports ja Kuva&Kamera sekä viikonloppuna 8.-9.3. järjestettävä Helsinki Horse Fair.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    3. 3

      Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

    4. 4

      Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

    5. 5

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    6. 6

      Sanna, 21, kuihtui syömishäiriössä vain 34-kiloiseksi: ”Näen kuvassa luurangonlaihan ja surullisen tytön”

    7. 7

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    8. 8

      Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

    9. 9

      Anni Hautala julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Niko Kivelän kanssa – ”Komia pari”

    10. 10

      Tämän koneen lennot hermostuttavat Pohjois-Koreaa: USA:lla on Guamin saarella kuusi B-1B-pommittajaa, jotka saisivat aikaan massiivista tuhoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    4. 4

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    5. 5

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    6. 6

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    7. 7

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    8. 8

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    9. 9

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    10. 10

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    8. 8

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    9. 9

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    3. 3

      Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

    4. 4

      Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

    5. 5

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    6. Näytä lisää