Mauno, Maunu

Matkat

Kaisa Liski: Tämä kohde sopii luksusta ja romantiikkaa kaipaavalle!

Julkaistu:

Minun matkani
Tällä viikolla Minun matkani –palstalla Kaisa Liski paljastaa suosikkimatkakohteensa.
Kiinteistökuningatar Kaisa Liski rakastaa luksusta. Sitä pitää olla lomallakin. Hän nauttii viiden tähden majoituksesta, palvelusta ja maisemista. Yhden parhaimmista luksuslomistaan Kaisa vietti miehensä Kimmon kanssa Langkawin saarella, Malesiassa pari vuotta sitten. Kaisa on matkannut Malesiaan useamman kerran. Pelkästään Langkawilla hän on ollut yhteensä seitsemän kertaa. Ja aikoo vielä palata takaisin.

- Malesia on kaikista kohteista paras. Maltillisena muslimimaana Malesia sopii rauhalliseen ja tyylikkääseen lomailuun. Siellä ei kaiken maailman myyjät roiku hihassa kiinni. Maassa suhtaudutaan mielestäni arvokkaasti naisiin, eikä siellä ole ilotyttöbisnestä niin kuin vaikka Thaimaassa ja Vietnamissa.

Malesiassa Kaisaa ihastuttaa lisäksi maan puhtaus ja aitous sekä kunnioittava suhtautuminen ruokaan.

- Ruoka on aika pyhä asia. Ruokaa valmistetaan hyvistä, puhtaista raaka-aineista.

Minne majoittua?

Pariskunta majoittui kymmeneksi päiväksi Sheraton Langkawi Beach Resortiin. Sheraton on malesialaistyylinen ja keskellä sademetsää.

- Hintatasoltaan se on maltillinen. Hotelli on kuin pieni kylä. Golfautoilla kuljetetaan ihmisiä vastaanottoon ja huoneisiin. Palvelu on huikean upeaa. Ei kuitenkaan sellaista, että asiakkaille kumarrellaan ja valkoisilla hansikkailla putsataan tupakan tuhkaa lattialta.

Hotellin omalla rannalla on viehättäviä villoja.

- Meri ei rynni rantaan, vaan kohisee ja liplattaa ihanasti. Iltaisin on ihana kuunnella viidakkoääniä: sirkkojen siritystä ja apinoiden mölyämistä.

Mitä tehdä?

Kaisa ja Kimmo ottivat lentokentältä iso vuokra-auton koko loman ajaksi. Liikenne on Kaisan mielestä saarella helppoa, vaikka vasemmanpuoleinen liikenne saattaa vaatia hetken totuttelun.

He ajelivat ympäri saarta ja kävivät muun muassa ihastelemassa autiorantoja.

- Se koko saari on niin upea. Kävimme myös vesipuistoissa, puutarhoissa, käsityöpajassa ja katsomassa apinoita ja norsuja. Liikuimme paljon paikasta toiseen ja ostettiin kaikkea tyhmää, Kaisa muistelee lomaansa.

Kaisa kehuu Langkawilla järjestettäviä iltatoreja, joissa voi maistella ihania, paikallisia herkkuja.

- Siellä on ihania vartaita ja banaanipannukakkuja. Kun olin syönyt kolme sellaista, halusin vielä pari lisää.

Saarella ei pahemmin ole yöelämää, joka sopi Kaisalla ja Kimmolle paremmin kuin hyvin.

- Siellä voi keskittyä romanttiseen olemiseen. Iltaisin villamme lyhdyt sytytettiin, söimme hyvää ruokaa ja upotimme varpaamme hiekkaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    4. 4

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    5. 5

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    6. 6

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    7. 7

      Prinssi William ja Catherine rikkovat ikivanhaa kuninkaallista sääntöä – pienet perilliset mukana lennoilla: taustalla karmiva syy

    8. 8

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    9. 9

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    10. 10

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    4. 4

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    5. 5

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    6. Näytä lisää