Varpu, Vaula

Matkat

Sara Sieppi lempikohteestaan: ”Akkujen lataamisreissu”

Julkaistu:

Minun matkani
Missikaunotar Sara Siepin lempimatkakohde on Kreikassa sijaitseva Faliraki, jonne hän matkusti pari vuotta sitten.

- Halusimme siskoni kanssa jonnekin lämpimään. Päivää, paria ennen varasimme äkkilähdöt emmekä ehtineet sen enempää ottaa selvää kohteesta, Sara muistelee.

Äkkilähdöt matkoineen ja hotelleineen irtosivat hyvinkin huokeaan hintaan: viikko Kreikassa kustansi vain 280 euroa.

- Jos on valmis lähtemään heti huomenna tai ylihuomenna, saa matkan halvalla. Hotellimme ei ollut luksus, mutta ei sitä pahemmin tarvitsekaan.

Faliraki osoittautui positiiviseksi yllätykseksi.

- Se on pieni paikka. Siitä tykkäsin. Siellä oli vähän suomalaisia, eikä se ollut mikään turistirysä. Hotellimme oli kauempana keskustasta ja oli ihana lenkkeillä luonnon keskellä. Siellä oli myös hienoja rantoja.

- Voisin lähteä sinne milloin vain uudestaan.

Sara kertoo aina odottavansa lomamatkoiltaan vain akkujen lataamista.

- En tykkää hirveästi kierrellä nähtävyyksiä. Faliraki oli sopivan rauhallinen paikka, Sara kertoo.

Mitä syödä ja juoda?

Sara ei pahemmin kreikkalaisesta ruoasta välitä, mutta kehuu syöneensä paljon hyviä, tuoreita salaatteja.

- Ruoka on tosi edullista.

Falirakin keskustassa on myös baarikatu, joka tuli Sarallekin tutuksi.

- Tarkoitus oli, ettei mennä ollenkaan, mutta muutaman kerran tuli kuitenkin käytyä. Siellä on hyvä yöelämä.

Kenelle suosittelet?

- Tosi paljon nuorille, jotka haluavat rentoutua, bilettää ja ottaa aurinkoa. Siellä pärjää tosi pienellä budjetilla eli jos haluaa edullista lomaa, sinne kannattaa suunnata kesällä tai alkusyksystä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Jari Sillanpää avautui yllättäen pohjanmaalaisessa radio Pookissa ääni särkyen – ”Tämä poika on aika maassa”

    3. 3

      Päätös: Pirkko-ilves lopetetaan torstaina heti aamulla – ”Perustelu oli eläinsuojelullinen”

    4. 4

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    5. 5

      Uusi pidätys Intiassa synnyttäneen 10-vuotiaan tapauksessa – myös aiemmin kiinni otettu eno pysyy vangittuna

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    8. 8

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    9. 9

      Päiväkodin lastenhoitaja välitti alaikäisille viinaa, 13-vuotias tyttö sai alkoholimyrkytyksen – uskomaton vyyhti paljastui

    10. 10

      Oletko ihmetellyt, miksi lentokoneen ikkunassa on reikä? Pienellä yksityiskohdalla on iso tehtävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    5. 5

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    6. 6

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    7. 7

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    10. 10

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Jari Sillanpää avautui yllättäen pohjanmaalaisessa radio Pookissa ääni särkyen – ”Tämä poika on aika maassa”

    3. 3

      Päätös: Pirkko-ilves lopetetaan torstaina heti aamulla – ”Perustelu oli eläinsuojelullinen”

    4. 4

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    5. 5

      Uusi pidätys Intiassa synnyttäneen 10-vuotiaan tapauksessa – myös aiemmin kiinni otettu eno pysyy vangittuna

    6. Näytä lisää