Pasi

Matkat

Valikko

Luksusristeily Alaskassa - oma hovimestari ympäri vuorokauden

Julkaistu:

Risteily
Rita Tainola oli aina halunnut käydä Alaskassa. Hän lähti risteilylle.
Alaska ja risteily ovat kiinnostaneet minua aina. Niinpä päätimme mieheni ja ystäviemme kanssa yhdistää nämä kaksi elementtiä ja lähteä Alaskan-risteilylle Celebrity Solstice -aluksella.

Lensimme Icelandairilla Reykjavikin kautta Seattleen, jossa nautimme pari päivää kaupungista.

Koska olimme ostaneet hieman paremman parvekkeellisen hytin, kirjautuminen laivaan sujui kuin tanssi. Saapuessamme hyttiimme, odotti pöydällä viinipullo, pikkusuolaista ja hedelmiä sekä vesipulloja.

Henkilökohtainen hovimestarimme tuli esittäytymään ja sanoi olevansa palveluksessamme vuorokauden ympäri.
Vain puhelinsoitto, ja hän tai hänen alaisensa ilmestyisi paikalle.

Alku oli siis todella lupaava. Rakastan hiljaisuutta ja olin ihastuksissani, kun hytti oli hiljainen ja vielä oikein tilavakin.

Jos on paljon matkatavaroita, laukut eivät oikein mahtuisi hyttiin. Me matkustamme mieheni kanssa aina käsipakaasien kanssa, sillä ei sitä matkalla paljon tarvitse. Ei edes risteilyllä, vaikka illallisille tulikin aina pukeutua hyvin. Niin hotelleissa kuin laivallakin on aina pesula.

Koskaan ei tarvinnut odotella missään tai mitään, sillä noin 1 700 matkustajaa palveli 1300 henkilökunnan jäsentä.

Solstice-risteilijän reitti oli mielenkiintoinen ja nähtävää riitti niin satamissa kuin merellä.

Valaita oli vaikka kuinka, upeita merikotkia liiteli satamien lähistöillä, pyöriäiset seurasivat laivaa ja kiinnitin huomioni myös suuriin jäälohkareisiin, jotka lilluivat sinisessä vedessä omassa ylhäisessä rauhassaan.

En ollut koskaan kuullut tai nähnyt, kun jäälohkare irrottautuu suuresta jäätiköstä - nyt näin senkin ja näky oli huikea.

Varsinkin Tracy Arm Fjord oli mielenkiintoinen matkareitti. Alaskasta jäivät mieleeni upeat maisemat ja ystävälliset ihmiset.

Pieni 14 000 asukkaan Ketchika oli mahtava, mutta toki täynnä turistikauppoja. Vanhat rakennukset ja ravintolat olivat hurmaavia. Pääkaupunki Juneaussa oli melkoisesti vettä väkevämpää nauttineita ihmisiä, mutta se ei meitä haitannut.

Juneaussa on yli 45 000 ihmistä ja se on hieman modernimpi kuin muut pikkukaupungit. Siellä oli yksi paikka ylitse muiden: sata vuotta vanha Alaskan Hotel niminen hotelli ja sen saluuna. Aivan kuin olisi siirtynyt sata vuotta ajassa taaksepäin.

Viimeinen kaupunki oli sekin mukava yllätys. Skagwayssa teimme Klondyke Highway -kullankaivajien reitin (85 dollaria), tutustuimme paikan ensimmäisen asukkaan taloon, söimme mukavan aterian paikallisessa ravintolassa ja vain kävelimme sekä nautimme ilmapiiristä.

Todella ihastuttava on myös Kanadan Vancouverin saarella sijaitseva Victoria-kaupunki. Olisi peräti tehnyt mieli jäädä sinne pariksi päiväksi.

Retket eri satamakaupunkeihin maksoivat erikseen 100 dollarista ylöspäin. Mutta kun pulitti retkestä 300 dollaria, näki karhuja helikopterista.

Islannin lentoyhtiön lento turistiluokassa oli noin 700 euroa edestakaisin, hotelli Seattlessa maksoi parisataa yö ja hytti koko matkan oli noin 2000 euroa henkilöltä. Tosin tähän tuli päälle laivan ruoka- ja juomapaketti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Tiger Woods antoi selityksen rattijuopumukselleen: ”Haluan ihmisten tietävän, ettei alkoholi liity tapaukseen”

    6. 6

      Media: Australia haluaa lopettaa ”raiskauslomat” – passit pois lasten hyväksikäyttäjiltä

    7. 7

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    8. 8

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    9. 9

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    10. 10

      Roman Schatzin kolumni: Vaikeaa on nykyään jopa baarissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    10. 10

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Tiger Woods antoi selityksen rattijuopumukselleen: ”Haluan ihmisten tietävän, ettei alkoholi liity tapaukseen”

    6. Näytä lisää