Merja

Matkat

Valikko

Brittitutkimus: Euroopan parasta hotellipalvelua saa Suomessa!

Arvostatko hyvää palvelua ja kohteliaita hotellityöntekijöitä? Kannattaa viettää hotelliyö Suomessa.
Uuden brittitutkimuksen mukaan parasta palvelua hotelleissa saa Pohjoismaissa ja Saksassa. Mikäli huono palvelu ei haittaa, matkaa voi suunnitella myös Englantiin ja Venäjälle. Tutkimuksesta kertoo Daily Mail.
 
Hotel.info -varaussivuston tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisissa hotelleissa on ystävällisin henkilökunta. Erityisesti tutkimuksessa nostetaan esiin suurimpien kaupunkien, Helsingin, Turun ja Tampereen hotellit.

Suomi saa tutkimuksessa arvosanan 8.38 kymmenestä, kertoo Daily Mail.

Tutkimus tehtiin niiden matkailijoiden kesken, jotka olivat varanneet majoituksen Hotel.info -varaussivuston kautta. Kyselyssä matkustavaisia pyydettiin arvioimaan huoneiden laatua, rahoilleen saamaa vastinetta ja henkilökunnan ystävällisyyttä.

Toiseksi tutkimuksessa sijoittuivat Saksa ja Itävalta, molemmat keräsivät lähes Suomen verran pisteitä: 8.37. Unkari sijoittui neljänneksi ja Puola viidenneksi.

Venäläisten ja brittien on syytä katsoa peiliin, sillä heidän hotellinsa jäivät jopa top 20:n ulkopuolelle.

Iso-Britannian hotellit jäivät jo toisen kerran tutkimuksessa pahnan pohjimmaiseksi. Suomi voitti kyselyn jo toisena vuonna peräkkäin.

Ota kantaa

Oletko tyytyväinen suomalaisiin hotelleihin?

Olen 84% En ole 16%
Ääniä yhteensä 4199

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    3. 3

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    4. 4

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. 6

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    7. 7

      Amerikkalaislehdessä hehkutetaan Helsinkiä – kuvassa Jasper Pääkkönen puolialastomana

    8. 8

      Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

    9. 9

      Raju törmäys tiekaiteeseen – keski-ikäinen mies loukkaantui vakavasti ulosajossa Keravalla

    10. 10

      Onko tässä maailman seksikkäin DJ? 22-vuotiaan Demin vähäpukeiset kuvat villitsevät somessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    3. 3

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    4. 4

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. Näytä lisää