Jaakko, Jimi

Matkat

Valikko

Lentokapteeni nappaa maalausmaisen kauniita kuvia lennoiltaan

Julkaistu:

LIV
Valokuvausta intohimoisesti harrastava lentokapteeni Karim Nafatni ei koskaan kyllästy työpaikkansa maisemiin.
Karim Nafatni on lentänyt jo 13 vuotta. Hän alkoi kuvata kuitenkin tosissaan kotisivujensa mukaan vasta vuonna 2010. Hän on saanut tallennettua kaupungin näyttävät pilvenpiirtäjät kauniisti kuviinsa. Arkkitehtuurista innostunut Nafatni onkin sanonut, ettei voisi koskaan luopua työpaikkansa maisemista.

Matkustajakonetta lentävän Nafatnin kuvat on otettu 10 kilometrin korkeudesta. Hän ei tyydy kuvaamaan vain koneessa, vaan kipuaa myös pilvenpiirtäjille ikuistamaan maisemia.

Hän ottaa kuvansa Daily Mailin mukaan HDR-tekniikalla. Se tapahtuu ottamalla samasta paikasta samalla hetkellä kolme kuvaa. Kuvaamisen jälkeen noista kolmesta kuvasta tehdään yksi käyttäen eri kuvien parhaita sävyalueita hyväksi. Näin kuviin saadaan maalausmainen tunnelma.

- Valokuvaus on aina ollut intohimoni, Nafatni kertoo Photodilse-sivuston haastattelussa.

Hän odottaa itseltään paljon. Hän kertoo Nikonin blogille, että meni kolme vuotta ennen kuin hän onnistui ottamaan sellaisen kuvan, josta itsekin pitää. Se on tämän kuvaketjun alin kuva, Sunrise in the office.

Katso lisää Karim Nafatnin kuvia täältä!
  • Liv matkat
  • Liv

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      SSS: Liki tonnin siitossonnin mutapiina päättyi – omistaja: ”Se oli aika huonossa hapessa”

    2. 2

      Instagram-videota kuvannut teini ajoi kolarin Kaliforniassa – kyydissä ollut 14-vuotias pikkusisko kuoli

    3. 3

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    4. 4

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    5. 5

      Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

    6. 6

      Trumpilta erikoinen twiitti: Syyttää Ukrainaa kampanjansa sabotoimisesta

    7. 7

      Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

    8. 8

      Posti lopettaa kirjeiden jakelun tiistaisin

    9. 9

      Mayweatherin tyttöystävää solvattiin ”muoviseksi lutkaksi” – McGregorin fanit heittivät myös tiiliskiven ikkunasta

    10. 10

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    7. 7

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    8. 8

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      SSS: Liki tonnin siitossonnin mutapiina päättyi – omistaja: ”Se oli aika huonossa hapessa”

    2. 2

      Instagram-videota kuvannut teini ajoi kolarin Kaliforniassa – kyydissä ollut 14-vuotias pikkusisko kuoli

    3. 3

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    4. 4

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    5. 5

      Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

    6. Näytä lisää