Signe, Varma

Matkat

Lasten kanssa Thaimaahan? Tämä on kaikista tärkein asia

Julkaistu:

LIV
Vanessa ja pikkuväki -ohjelman kapsäkkiperhe matkusti Thaimaan Phuketiin, Kata Beachin rauhallisille rannoille. Yksi asia on lapsiperheen lomassa ylitse muiden!
Hotellin valinta on matkaa suunnitellessa tärkein asia, kun mukana on lapsia. Se kannattaa miettiä huolella ja sijoittaa vaikkapa hotelliin, jossa on lapsille uima-allas, jossa pärskytellä. Jos ei halua olla koko ajan sydän kurkussa, kannattaa valita hotelli, jossa on lapsille matalampi allas.

Matka kannattaa tehdä lasten ehdoilla, niin kaikilla on kivaa. Lapset viihtyvät hyvin myös retkillä tai tuktukissa. Päivän kuumina keskipäivän tunteina hyvä idea on hotellien lastenkerhot ja muut huvitukset, jotta he eivät pala auringossa. Samalla aikuiset saavat hengähdystauon.

Ota huomioon, että pienillä saattaa tulla mörköjä asioista, joita aikuiset eivät edes ihmettele. Kapsäkki-perhe kiersi esimerkiksi Dinoparkin radan päivällä, koska iltavalaistuksessa dinosaurukset voivat pelottaa perheen pienimpiä. Ota lapset mukaan rohkeasti aikuistenkin huveihin. Esimerkiksi jalkahierontaan voi mennä koko perheen voimin.

Katso videolta, miten lapsiperheen loma Thaimaassa käytännössä sujuu!

Vanessa ja pikkuväki Liv-kanavalla.
  • Liv

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      190 matkaajaa luulivat pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    2. 2

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    3. 3

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    6. 6

      Kitaristilegenda Slash julkaisi suomalaisen Samyn, 22, kuvan – hämmentävät seuraukset: sekoitettiin traagisesti kuolleeseen megatähteen

    7. 7

      Pyöräliitto laski: Luvassa miljardien säästöt jos teitä ja katuja pitkin käveltäisiin autoilun sijasta

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Turun puukkoiskun pääepäilty opiskeli kristillisessä opistossa – todistus jäi saamatta poissaolojen vuoksi

    10. 10

      Orpo Suomessa laittomasti oleskelevista: "Ne ihmiset kuuluu poistaa maasta"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    8. 8

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    9. 9

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    10. 10

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      190 matkaajaa luulivat pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    2. 2

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    3. 3

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    6. Näytä lisää