Leo

Matkat

Valikko

Vatsatautitapausten määrä kasvussa Alanyassa

Julkaistu:

Vatsatautitapaukset ovat Turkin Alanyan lomakohteissa hienoisessa nousussa, kertoo matkatoimisto Aurinkomatkat.
Viestintäpäällikkö Annina Metsola kertoo, ettei syytä vatsatautitapausten lisääntymiseen tiedetä.

- Sairaalat ja lääkärit kuitenkin korostavat, että kyse ei ole epidemiasta, hän sanoo.

Finnmatkat ei ole huomannut muutosta vatsatautitapausten määrässä.

Lähes 40 lasta sairastui ripuliin ja oksennustautiin Pascha Bay -hotellissa Alanyassa sunnuntaina. Joukossa oli yksi Finnmatkojen lomalla ollut suomalaislapsi.

Viime viikolla ruotsalaislehti Aftonbladet uutisoi, että parikymmentä ruotsalaisturistia sairastui vatsatautiin. Yhden henkilön epäillään kuolleen ruokamyrkytykseen.

Aurinkomatkoilta kerrottiin tiistaina, että viimeisen neljän päivän aikana kahdeksan sen suomalaisasiakasta oli joutunut vatsataudin takia hoitoon sairaalaan tai lääkäriklinikalle. Lisäksi Aurinkomatkojen palvelupuhelimeen oli tullut kymmenkunta soittoa aiheesta.
 
Suomalaislapsi joutui sairaalaan

Pascha Bay -hotellissa sunnuntaina sairastunut suomalaislapsi kuljetettiin sairaalahoitoon. Hän pääsi pois sairaalasta maanantaina. Hotellissa sairastui yhteensä 38 lasta, joista suurin osa on ruotsalaisia. Joukossa on myös norjalaisia ja tanskalaisia.

Finnmatkojen tiedottajan Salla Salon mukaan toimistolla on tällä hetkellä hotellissa yhteensä 29 asiakasta. Hänen mukaansa uusia sairaustapauksia ei ole ilmennyt maanantain jälkeen.

- Taudin alkuperä ei ole tiedossa, mutta sitä tutkitaan parhaillaan, Salo kertoi tiistaina.

Salon mukaan hotellin hygieniaa valvotaan säännöllisillä tarkastuksilla.

Hänen mukaansa hotelli desinfioitiin tiistain vastaisena yönä ja näytteitä on otettu muun muassa uima-altaista ja ruoasta.

Molemmat matkanjärjestäjät kertovat, että turistiripuli ei ole Turkin lomakohteissa harvinainen vieras. Varsinkin kuumalla säällä vatsatautitapaukset voivat yleistyä.
 
Oletko paikalla - ota yhteyttä.

Ota kantaa

Oletko sairastunut vatsatautiin matkoilla?

Kyllä 79% En 21%
Ääniä yhteensä 8415

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    2. 2

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Linda Lampenius avautuu suuresta surustaan Eeva-lehdelle: ”Tuntui kuin sydän olisi revitty rinnastani irti”

    5. 5

      F1-tähti Max Verstappenin huumoria koetellaan – Mika Salo: ”Aikamoinen isku vyön alle”

    6. 6

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    7. 7

      Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

    8. 8

      ”Kyberpommit” odottavat laukaisua – WP: näin Yhdysvallat vastasi Venäjän hakkerointiin

    9. 9

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    10. 10

      Olemattomalla raskausvatsallaan kohahduttanut fitnessmalli taas raskaana – hätkähdyttää kuvillaan: ”En hoksaa, mihin vauvasi on piiloutunut!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    5. 5

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    6. 6

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    7. 7

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    8. 8

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    9. 9

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    10. 10

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    2. 2

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Linda Lampenius avautuu suuresta surustaan Eeva-lehdelle: ”Tuntui kuin sydän olisi revitty rinnastani irti”

    5. 5

      F1-tähti Max Verstappenin huumoria koetellaan – Mika Salo: ”Aikamoinen isku vyön alle”

    6. Näytä lisää