Ilpo, Tuure

Matkat

Valikko

IS:n lukijat: Thaimaan Patong on unelmien uimaranta!

Puhdas ja lämmin vesi, hieno hiekka ja hyvät palvelut. Näillä valttikorteillaan Thaimaan Phuketissa sijaitseva Patong Beach vei voiton IS:n lukijoiden äänestyksessä maailman parhaasta uimarannasta.

- Mielettömän ihanaa turkoosia vettä. Rannalla tuntuu kuin olisi postikortissa, nimimerkkiHöppänä kehuu voittajarantaa.

Tiukkaan kisaan tuli netissä toistasataa ehdotusta unelmarannoista ympäri maailman, mutta lopulta kolme kärki erottui selvästi. Patongin jälkeen lukijat kellivät mieluiten Kanarian saarten Famarassa ja Kreikan Korfussa.

- Famarassa voi kahlata pitkälle. Hiekka on pehmeää ja vesi on kirkasta, Kanaria-fani hehkuttaa.

Kärkikolmikon jälkeen neljänneksi eniten ääniä keräsi Bulgarian aurinkorannikko Sunny Beach, joka oli erityisesti nuorien reissaajien mieleen.

- Se on ehdottomasti hyvä ranta. Aallot, merenelävät ja lämmin vesi kruunaavat kokonaisuuden, 23-vuotias nainen kuvailee unelmiensa rantaa.

Loput annetuista äänistä hajaantuivat tasaisesti monien eri rantojen ja maiden kesken. Tulokset vastasivat pitkälti suomalaisten suosimia matkakohteita. Välimeren kohteet pärjäsivät, mutta kaukomaat saivat Thaimaata lukuun ottamatta vain vähän ääniä.

Ulkomailla vastaavissa äänestyksissä pärjänneet Bahamasaaret ja Australian rannat eivät IS:n äänestyksessä porskuttaneet. Kaukaisimmista kohteista vain Havaiji sai muutaman äänen, mutta sitäkin enemmän varauksetonta suitsutusta.

- Havaijin rantoja ei voita mikään paikka maailmassa! Valkoista hiekkaa ja kauniita maisemia riittää, K2 ihastelee.

Porin Yteri ainoa äänestyksessä pärjännyt suomalaisranta

Voitokkaita rantoja yhdisti korkean tason ja kauniin sään lisäksi myös etäisyys Suomeen. Itämeren hyiset rannat eivät tässä äänestyksessä pärjänneet, joskin yksi poikkeus mukaan mahtui. Suomen parhaaksi uimarannaksi taannoin valittu Porin Yyteri sai toistakymmentä ääntä.

- Vesi on Yyterissä puhdasta ja rantaviivaa riittää yli viisi kilometriä, Ape kuvailee Porin hiekkadyynejä.

Helsinkiläisten rakastama Hietaniemen ranta sai äänestyksessä kaksi ääntä. Uimarannalla tieto voittajasta otetaan silti innostuneesti vastaan.

- Vau! Kyllä mä tuhat kertaa mieluummin tuolla olisin kuin täällä, lacrossea rannalle pelaavaHeini Kärkkäinen naureskelee, kun hänelle vilautetaan kuvaa Thaimaan Patong Beachistä.

Kärkkäisen pelikaverille Kiti Ovaskaiselle äänestyksessä pärjänneet rannat ovat tuttuja.

- Välimeressä on tullut kellittyä moneen kertaan. Thaimaahan pitäisi lähteä syksyllä.Kaksikon unelmarannalla saisi loikoilla valkoisella hiekalla palmujen katveessa. Kristallinkirkkaassa vedessä voisi sukellella ja ihailla luonnon ihmeitä.

- Voisi siellä rannalla vähän mieskauneuttakin olla, Heini Kärkkäinen lisää.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

  3. 3

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  4. 4

    Koululääkärille sakot 11-vuotiaiden kaksospoikien kuolemasta

  5. 5

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  6. 6

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  7. 7

    80-vuotias pisti taskuun muutaman irtokarkin – kilohinnaksi tuli yli 4000 euroa

  8. 8

    Suku ei hyväksynyt naisen seurustelua turvapaikanhakijan kanssa Kauhavalla – veli syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn

  9. 9

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  10. 10

    Tillerson: Pohjois-Korean ydiniskun uhka Souliin tai Tokioon on todellinen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  3. 3

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  4. 4

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  5. 5

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  6. 6

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  7. 7

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  8. 8

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  9. 9

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  10. 10

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

  3. 3

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  4. 4

    Koululääkärille sakot 11-vuotiaiden kaksospoikien kuolemasta

  5. 5

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  6. Näytä lisää