Alma

Matkat

Valikko

Maailman kauneimmat kaupungit

Julkaistu:

Kapeat kadut. kuuluisa yliopisto, pilkahdus puistoja ja kaunis maaseutu. Siinä brittiläisen Cambridgen valtit taloussivusto Forbesin mukaan.

Tyylikkyyttä tähän ýliopistokaupunkiin tuo myös vanhan sivistyksen henki.

Tokion 50-kerroksiset pilvenpiirtäjtä, kuten myös perinteiset huvilat tuovat miljoonakaupunkiin oman tunnelmansa. Kaupungin viehtättävyyttä lisäävät sen asukkaat: alati hymyilevat ja kumartelevat japanilaiset.

Valon kaupunki Pariisi ansaitsee tittleinsä yhtenä kauneimmista. Leveät puupulevardit, Pariisin vahvuudet kuten valtavat rakennukset Grand Palais, Eiffel-torni, Pompidou-keskus.

Pariisi on myös muodin ja kulttuurihistorian kaupunki.

Vancouver taas tunnetaan luonnonkauneudestaan. Kanadan olympiakaupunki on saanut yltäkylläisesti vihreyttä ja huikeat lumihuippuiset vuoret. Ja tietenkin Tyynen valtameren aallot.

Avaruus viehättää myös Kapkaupungissa. Kirstenbochin kasvitieteellinen puutarha aukeaa aivan kaupungintalon edessä. Pöytävuorelta avautuu henkeäsalpaava maisema.

Sydney Australiassa on parhaimmillaan loka-marraskuussa, kun miljoonat jakarandapuut lehahtavat purppurakukkaan.

Italian Firenze on kuulu arkkitehtuuristaan. Kaupungissa on helppo kävellä, keskustassa on upeita aukioita, vieri vieressä sijaitsevia katukahviloita ja maailmankuuluja rakennuksia.

Kanaalien kaupunki Venetsia oli ennen tasavalta. Nykyään sitä pidetään "aikuisten Disneylandina". Ikivanhat talot ja keskiaikaiset polut lisäävät mystiikkaa.

Merellisen San Franciscon silhuett on kaikille tuttu: Golden Gate -silta mäkiset kadut ja kaapelivaunut.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Voittoa jahtaava Räikkönen on johtanut startista lähtien, Bottas yhä kolmantena – IS seuraa!

  2. 2

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  3. 3

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  4. 4

    Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – kotiinpaluu tyssäsi 15 minuuttia ennen koneen lähtöä

  5. 5

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  6. 6

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  7. 7

    Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

  8. 8

    Ravitsemusasiantuntija listaa: Näitä kuutta ruoka-ainetta ihmisen pitäisi nauttia useammin

  9. 9

    Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

  10. 10

    Alonso soitti Buttonille F1-autoon juuri ennen starttia – britiltä hämmentävä letkautus!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  3. 3

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  4. 4

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  5. 5

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  6. 6

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  7. 7

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  8. 8

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  9. 9

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  10. 10

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Voittoa jahtaava Räikkönen on johtanut startista lähtien, Bottas yhä kolmantena – IS seuraa!

  2. 2

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  3. 3

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  4. 4

    Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – kotiinpaluu tyssäsi 15 minuuttia ennen koneen lähtöä

  5. 5

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  6. Näytä lisää