Soini, Veini

Matkat

Talvella Jordaniaan

Julkaistu:

Ensi talvena pääset talvilomalle Jordaniaan, jos maa säilyy rauhallisena.
Arabikadulla on kuohunut vuodenvaihteesta saakka, mutta Jordania on toistaiseksi säilynyt rauhallisena.

Valmismatka-alan uusin yrittäjä Suomessa, Apollomatkat, on aloittanut matkamyynnin Jordanian Aqabaan.

Esimerkiksi viikon joulumatka kolmen hengen hotellissa maksaa 750 euroa per henkilö.

Jordaniassa on investoitu matkailun kehittämiseen; onhan maassa monta turistivalttia Petran kalliokaupungista Punaisenmeren sukellusparatiisiin.

Poliittisesti epävakaa Egypti on saamassa Jordaniasta kilpailijan.

– Jordanialaiset ovat tunnettuja vieraanvaraisuudestaan, ilmapiiri on varsin kansainvälinen. Viisumit järjestyvät nykyään kätevästi lentokentältä, Apollomatkojen maajohtaja Eva Torra kertoo. 

Retkikohteina Petra, Jerusalem ja Kuollut meri

Retkiohjelmassa on Unescon maailmanperintökohde Petra,  hautamonumentti Al-Khazneh, autiomaa Wadi Rum sekä Kuollut meri. Israelin puolelta retkiohjelmaan kuuluu myös Jerusalem.

Punaisenmeren rannalla Aqabanlahdella ohjelmaan kuuluvat tietysti sukellusretket.

 – Jordaniassa voi kokea myös autiomaan. Vaihtoehtona on perinteisten jeeppi-, mönkijä- ja kamelisafareiden lisäksi esimerkiksi kuumailmapallolento autiomaan yli.

Apollomatkojen emoyhtiö on sveitsiläinen matkailujätti Kuoni.
 
  • Jordania

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    2. 2

      Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Barcelonan terrori-iskusta epäiltyä etsitään koko Euroopasta – näin hän pääsi poliisia pakoon

    6. 6

      Yllätysuutinen! Robin jää tauolle – viimeinen keikka lokakuussa: ”Haluan tietää, mitä on olla rauhassa ja hiljaa”

    7. 7

      Puukon kanssa Joensuussa liikkunut käveli rekan alle – menehtyi sairaalassa

    8. 8

      KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

    9. 9

      Saksan sisäministeriö: Turun puukkohyökkäyksestä epäilty oleskeli aiemmin Saksassa laittomasti

    10. 10

      Anna Abreu poseeraa erikoisessa kuvassa – stailisti muistelee kolmen vuoden takaista kohuvideota: öljyää laulajan vartaloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    9. 9

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    10. 10

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    2. 2

      Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Barcelonan terrori-iskusta epäiltyä etsitään koko Euroopasta – näin hän pääsi poliisia pakoon

    6. Näytä lisää