Teresa, Tessa, Terttu

Matkat

Valikko

Kurssi kohti Pietaria!

Tukholma on nähty, ja Tallinnakin kyllästyttää - menkäämme siis Pietariin!

Näin ajattelee moni suomalainen viimeistään silloin, kun Venäjän lupaama laivamatkustajien 72 tunnin viisumivapaus toteutuu muutaman kuukauden kuluttua.

Elokuusta lähtien Helsingistä on taas pitkän tauon jälkeen päässyt Pietariin laivalla m/s Julian kyydillä.

Astutaanpa laivaan ja testataan.

Totuuden nimessä on sanottava: alku ei ole lupaava.

Nousen kyytiin Pietarista. Kun päädyn jonottamaan avonaiselle autokannen rampille palelevan ihmismassan keskelle, alan pikku hiljaa ymmärtää, miksi satamaan piti tulla jo kaksi tuntia ennen lähtöä!

Byrokratiaan menee puolitoista tuntia, josta puolet Suomenlahdelta puhaltavan viiman kynsissä.

- Kaikkea voi kokeilla kerran, mutta jos tämä on tällaista jatkossakin, en tule enää uudelleen, Alesja Kuznetsova manaa.

Laivayhtiöltä kuulen myöhemmin vakuutuksen, että kaikki on vain alkukankeutta.

Matkustajien kulkuputki ja maihinnousukorttien skannerit ovat tulossa, ja sitä ennen autokannen lähtötsekkaus yritetään neuvotella sisätiloihin, mikäli Venäjän tulli siihen suostuu.

Laivalla tunnelma alkaa kohota.

Ulkokannelta löytyy viiden naisen ja yhden miehen venäläisseurue. Pikkuruisista muovipikareista tarjotaan konjakkia ja viskiä myös satunnaisille tuttavuuksille.

- Ennen te suomalaiset tulitte meille juomaan votkaa, mutta nyt me menemme teille juomaan viskiä, Sergeiksi esittäytyvä mies naureskelee.

Suurin osa matkustajasta on venäläisiä, sillä Pietarin aktiivisella kansanosalla liki kaikilla on jo Suomen konsulaatista hankittu Shengen-viisumi.

Natalja ja Pavel Lobanov sekä Svetlana ja Aleksandr Timtshenko käyvät Helsingissä usein, nyt ensimmäistä kertaa laivalla.

- Tämä on kätevää. Miksi menisimme Helsinkiin enää omalla autolla, kun rajalla joutuu odottamaan tuntikausia? he kyselevät.

Tax free -osastosta näkee, että Stella Lines on laskenut kannattavuuden venäläisten varaan.

On Laura Biagiottia, Guessia, Dolce & Gabbanaa, Zoppinia, Manuel.zediä ja Edgeä... Eikä tule yhtään ikävä Tallinnan-laivojen kaljabokseja!

Kimaltelevien korujen ja laukkujen keskellä pyörii innostuneita venäläisasiakkaita. Nuoret tytöt kokeilevat Guessin pitkiä hansikkaita.

- Venäläiset ostavat merkkitavaroita todella paljon. Vielä maksuhetkelläkin he varmistavat, että onhan tämä varmasti aito, myyjä Silva Koivonen kertoo.

- Ja yleissääntö on, että mitä kiiltävämpää, sen parempi!

Elämä Julialla ei juuri poikkea ruotsinlaivoista.

Virolaispainotteinen henkilökunta on ystävällistä, joskin hieman haparoivaa. Melko pieni matkustajamäärä katoaa laivan uumeniin, joten bilehumua ei synny.

- Meistä on vain hyvä, ettei porukkaa ole enempää, Pietarissa työmatkalla käyneet Merja Hilpinen ja Pia Malmgren sanovat.

Pietarin kauneus on tehnyt naisiin lähtemättömän vaikutuksen. Julialla kiitosta saa ruuan laatu.

- Parempitasoista kuin useimmilla laivoilla.

Illallisbuffet maksaa 34 euroa, ja aina kun viinipullo tyhjenee pöydässä, tarjoilija tuo uuden.9 euron aamiaisbuffet tuntuu myös hintansa väärtiltä.

JUNA, BUSSI, LENTOKONE

"Juna on kätevin"

Länsisuomalaiset ilmastointi- ja vesialan asiantuntijat Petri Karanko ja Harri Siren matkustivat junalla Pietariin työmatkalle, joka kestää vajaan kuukauden.

Karanko oli käynyt aiemmin rajan takana neuvostoaikana ja Siren 1996. Kulkupelin valinta osui junaan.

- Tämä on kätevin eikä edes kallis. Jos junalippu Turusta Helsinkiin maksaa 30 euroa ja tänne pääsee 54 eurolla, ei hinta ole paha, Karanko laskeskeli.

Junamatka Helsingistä kestää ratatöiden vuoksi kuutisen tuntia, mutta vuonna 2011 matka-ajan on määrä lyhentyä 3,5 tuntiin.

- Lentäen menisi turvatarkastuksineen ja siirtymineen liki sama aika. Junassa on miellyttävämpää, kun voi liikkua, Siren arveli.

Junassa kaksikko nautti tupakkakopin palveluista ja ravintolan antimista.

Ainoa ikävä yllätys oli tarjoilun katkeaminen rajamuodollisuuksien ajaksi ja samalla vessat suljettiin. Asiasta onneksi varoitetaan kuulutuksin, joten täytenä yllätyksenä se ei tullut.

- Mielenkiintoista, ettei Venäjän puolella haluttu nähdä muuta kuin passi, Karanko sanoi.

Lentokone on täpärästi nopein

SOK:n hallintojohtaja Jari Annala on tyypillinen matkaaja Pietarin-koneessa. Kiire pitää liikemiehen ilmassa.

- Tämä on edelleen nopein, mutta jos Helsingin ja Pietarin välille saadaan nopea junayhteys, tilanne muuttuu kokonaan, hän arvelee.

Tosin Annala jää pohtimaan myös kopterivaihtoehtoa. Jos sellainen olisi, se saattaisi olla nopein menopeli keskustasta keskustaan tulevaisuudessakin.

Nopean junayhteyden pitäisi valmistua ensi vuosikymmenellä ja matka-ajan typistyä 3,5 tuntiin.

Nyt matka Helsingin keskustasta Helsinki-Vantaan lentokentälle, lento ja matka Pulkovan kentältä Pietarin keskustaan kestää yhteensä 3,5-4 tuntia, riippuen lähinnä kulloisistakin liikenneruuhkista.

Pietarin kentällä ei tarvitse varautua jonottamiseen. Kenttä on hämmästyttävän pieni ja hiljainen.

Venäläinen suosii bussia

Venäläisen Sovavto-firman bussi kaartaa puolilta päivin Kampin linja-autoaseman parkkiruutuun.

Auto on lähtenyt aamuvarhain Turusta ja jatkaa Pietariin. Pikavuoro on perillä vasta iltamyöhään.

Kyydissä on kourallinen venäläisiä, ja Helsingissä seuraan liittyy muutama venäläinen lisää. Suomalaisia ei ole.

- Pojalle syntyi kolmas lapsi. Kävin katsomassa perhettä Raumalla, Pietarissa asuva Mari Elena Kuortti kertoo.

Hän sanoo käyneensä Suomen-lomallaan marjametsässä. Tuliaiseksi hän osti itselleen kaulakorun. Viime Suomen-reissusta on aikaa pari vuotta.

Helsingissä työskentelevä Maria Paushkina lähti viikonlopun viettoon poikaystävänsä luo Pietariin.

- Junassa ei ollut enää paikkoja. Siksi valitsi bussin, Paushkina perustelee.

Tennispalatsin takana Eteläisellä Rautatiekadulla on epävirallinen linja-autoasema. Venäläinen Volkswagen-pikkubussi odottelee matkustajia.

Kuljettaja tarjoaisi kyydin Pietariin 20 eurolla. Matka on pari tuntia nopeampi kuin puolet kalliimmalla reittibussilla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  6. 6

    Kommentti: Hallitus suojelee miljoonabisnestä – ja sinä maksat

  7. 7

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  8. 8

    Suomenhevosen siitosura toi tuhansia jälkeläisiä ja miljoonia euroja – 28-vuotias legenda pääsi ansaituille eläkepäiville

  9. 9

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  10. 10

    Liisa löysi rakkaan muiston nettikirpparilta – ostaja luopui arvolöydöstä, ja isän tuoli pääsi takaisin kotiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  2. 2

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  3. 3

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  4. 4

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  5. 5

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  6. 6

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  7. 7

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  8. 8

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  9. 9

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  10. 10

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  6. Näytä lisää