Uuno

Matkat

Valikko

Hongkong: Tuliaisia vai tunnelmia?

Julkaistu:

Valitse jälkimmäinen. Molempia Hongkong tarjoaa yltäkylläisesti.

Live it, love it! Honkongin matkailuiskulause on aika nerokas: kehotuksen makeilevassa osuudessa kehotetaan rakastamaan sitä - mutta ei ihan tuosta vain, vaan testaa toki itse eli elä tai koe se ensin ja rakasta sitten.

Jos mielikuva Hongkongista on syntynyt ilman sen kummempaa idän mystiikan harrastusta kouluajan historian ja maantiedon tunneilta, elokuvista, tv-dokumenteista ja yleisistä maailmanuutisista, ensikertalainen matkailija kokee elämänsä yllätyksen.

Ei, ei, yllätys tulee toisin päin: Hongkong avautuu turistille täsmälleen sellaisena kuin sen olet kuvitellutkin: kaikki lukemasi ja kuulemasi humahtaa vasten kasvojasi vahvempana ja todellisempana kuin kuvittelit.

Matka on oikeastaan maksanut itsensä jo sillä, kun on kolistellut 1888 historiansa aloittaneella Peak Tramilla, vuoriratikalla Victoria Peakille. Siinä se levittäytyy ja sykkii autereen keskellä - tarujen ja ennen kaikkea pilvenpiirtäjien täyttämä, hengästyttävä Hongkong, jonka luovuttamisesta brittihallinnasta takaisin Kiinalle on juuri kulunut 10 vuotta.

Hengästyttävää on pilvenpiirtäjämetsän lisäksi sen keskellä vellova meno ja melske. No, Hongkong on maailmankaupan keskuksia, ja Ahvenanmaata reilusti pienemmällä, tuhannen neliökilometrin kokoisella saarialueella hyörii 7 miljoonaa asukasta - ja vuotuiset 26 miljoonaa turistia päälle.

Sekaan vain. Päivän kiertely varsinaisessa keskustassa Hongkongin saarella ja lahden toisella puolella Kowloonissa täyttää ainakin kaikki kaupunkiloman kaipaukset: huippuhotellit, maailmanmuotiliikkeet, limusiinit ja hienosteluravintolat bisnesväelle - muille matkaajille markkinat, kansantorit, teepuodit, katukahvilat ja -keittiöt, historialliset nähtävyydet, metro ja taksit.

Rupattelu ystävällisten hongkongilaisten kanssa on myös avartavaa. Aika helposti selviää, että brittejä ei kaivata, mutta Kiinankin hallinto selvästi epäilyttää. Hongkongilaisilla on huomattavasti parempi elintaso ja vapaus kuin muilla kiinalaisilla. On sääli, jos Hongkongin-matkalta ei jää käteen kuin kasa muotivaatteita. Kiehtovaa on tutkailla tarjontaa ruokatorilla. Voiko kaikkea tätä todella saada merestä, ja mitä kaikkia herkkuja näistä kuivatuista otuksista ja kasveista täkäläisessä kotikeittiössä syntyy?

Samppaanimatka Aberdeenin alueella kelluvaan ravintolaan on aitoa eksotiikkaa. Niin on myös retki Lantaun saarelle Po Linin luostariin ja jättimäiselle Buddhan pronssipatsaalle. Ihana rauha istua pörisevässä bussissa puolitoista tuntia vuoristoteillä, joilla ei tule vastaan ketään.

Tai On kalastajakylä huokuu rauhaa. Mummot myyvät kuivattua kalaa, varmaan naapureilleen.

Peltiset rantahökkelit näyttävät kovin köyhiltä kaiken vaurauden jälkeen. Aivan, mutta hallitus rakennutti kalastajille vähän matkan päähän modernit kerrostalot. Kukaan ei halunnut vain muuttaa niihin, kertoo opas.

Yksi yllätys on Hongkongin häikäisevä siisteys, ei roskia, ei töhryjä - ja turvallisuuden tuntu. Yöllä metrossa on juopuneita nuoria. Naureskelevat. Entä jos epähuomiossa piirtäisin tussilla nimikirjaimeni valkoiseen seinään? Saisin varmaan turpiini...

Pitikin kysyä oppaalta, mihin Kiinan taloudellisen kasvun kirkkaimman helmen jätevedet näistä huikeista hotelleista ja pilvenpiirtäjistä oikein toimitetaan.

- Mereen, opas hymyili - eikä hävennyt yhtään.

PLUSSAT JA MIINUKSET:

+ Mukavan kokoinen alue lomaviikolle seikkailtavaksi.

+ Paljon eksoottista nähtävää ja koettavaa.

+ Kiehtova historia.

+ Ystävällinen ilmapiiri.

+ Herkuttelijan ja shoppailijan paratiisi.

+ Älyttömän siistiä.

+ Turvallisuuden tunne öisilläkin kaduilla.

- Ilmansaasteista kielivä jatkuva auer ja suuren osan vuotta hiostava ilma.

- Meteliä ja vilinää riittää.

- Älä jää kiinni tupakoinnista väärässä paikassa: sakko 500 euroa.

- Tarvitseeko tavarataivaaseen todella matkustaa näin kauas?

VINKKEJÄ HONKONGIN-MATKAAJALLE:

NÄIN PÄÄSET:

Finnair lentää päivittäin Hongkongiin Helsingistä. Pakko on mainostaa, kun lento kestää vain yhdeksän ja puoli tuntia.Helsingistä on lukuisia muitakin päivittäisiä lentoja Keski-Euroopan kautta. Matka-ajat Hongkongiin tosin venyvät koneenvaihtoineen pahimmillaan jopa pariinkymmeneen tuntiin.

MITÄ MAKSAA?

Esimerkiksi joulukuussa menopaluulentoja on tarjolla halvimmillaan noin 750 eurolla. Viikon matkapaketteja kolmen tähden hotelliin saa noin 1 100 eurolla ja esimerkiksi viiden tähden Intercontinental Grand Stanford -hotelliin Kowlooniin noin 1 450 eurolla. Nettitarjouksien taitava metsästäjä pääsee Hongkongiin varmasti vieläkin edullisemmin.

Perillä liikkuminen on edullista. Taksimatka lentokentältä keskustaan on noin 35 euroa ja junamatka 9 euroa.

Syöminen ja juominen on joko hyvin kohtuuhintaista - tai superkallista. Kiinalaisen lounaan voi hampsaista muutamalla eurolla, eikä mojova perheillallinen mukavassa ravintolassa maksa kovin monta kymppiä nuppia kohti.

Meidän matkallamme naisväki hullaantui paikallisesta huippumuotinimestä Shanghai Tangista. Kaikki muutkin maailman muotitalot loistavat Hongkongin yössä.

Kukkaronkestävääkin on takuupaikalliselta räätäliltä tarjolla: esimerkiksi naiselle silkkihame, villakangasbleiseri, silkkipusero ja silkkihuivi tai miehelle villakangaspuku, liivit, 2 paitaa 2 silkkisolmiota mittaan tehtynä kahdessa päivässä 1 250 Hongkongin dollaria eli noin 120 euroa. Sama räätäli toimittaa parissa päivässä mittaan smokin 110 eurolla. On Armanilla tinkimistä!

MAISTA:

Hienoimmissa hotelleissa on vaara joutua globaalin huippugastronomian uhriksi. Taivaallisen hyvää ja hinnakasta, mutta erittäin epäeksoottista.Kiinan-kuulu paahdettu hanhi Yung Kee -ravintolassa on elämys - aterian lisukkeena tarjoillusta kokin ylpeydestä, kuultavankeltaisenmustasta munanpuolikkaasta huolimatta.

Pieniä paikallisherkkuja tarjoavia katukeittiöitäkin pitää vain uskaltaa kokeilla, kyllä sitä mämmiä saa taas kotimaassa ihan riittämiin.Kalatorilla suomalainen onkijapoika menee ymmälleen: onko maailman merissä tosiaan näin monenlaista loiskijaa, mönkijää ja kasvia, joita kilvan kuivataan, kaupitellaan ja herkuiksi keitellään. Ei ole ahven enää yhtään mitään.

Juo paljon teetä ja yritä tilata joka kerran erilaista, se tuo hyvän olon ja tunnelman.Ja vain kiinalaista olutta, totta kai - sehän maistuu ihan karjalalta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  2. 2

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  3. 3

    Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

  4. 4

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  7. 7

    Donald Trump kimpaantui Barack Obamalle – väittää edeltäjänsä tietäneen Venäjän vaalihakkeroinnista: ”Hänen olisi pitänyt tehdä jotain”

  8. 8

    Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

  9. 9

    Kolme T-34-panssaria ajoi Ihantalassa kohti Taisto Tähkämaata – pst-mies teki ratkaisun, joka pelasti hänen henkensä

  10. 10

    Ei enää koskaan matkalaukkuun vuotanutta kosmetiikkaa! Kuva paljastaa nerokkaan niksin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  8. 8

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  9. 9

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  10. 10

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  2. 2

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  3. 3

    Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

  4. 4

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. Näytä lisää