Leena, Matleena

Matkat

Valikko

Brittihäillä myydään jopa risteilyjä

Julkaistu:

Prinssi Williamin ja Kate Middletonin perjantaihäät ovat saaneet aikaan huuman myös kansainvälisillä risteilyillä.

Pääosalla laivoista kuninkaalliset häät näytetään suorana lähetyksenä. Monilla risteilijöillä kuninkaallinen teema näkyy myös muuten päivän ohjelmassa.

Englantilaisella Cunard Linella jokainen matkustaja saa kutsun ”häihin”. Iltapäivällä tarjoillaan kuninkaallinen tee tyylikkäässä Queens Roomissa.

Illallisella on luvassa erikoinen neljän ruokalajin illallinen. Matkustajilla on mahdollisuus skoolata kapteenin kanssa tuoreen hääparin kunniaksi. Myös hääkakkua on luvassa.

Ja kuten englantilaiseen hääperinteiseen kuuluu, matkustajilla on tilaisuus ottaa mukaan pala hääkakkua erillisessä muistolaatikossa.

Cunardilla on varsinaiset hullut päivät 25.–29.4, täyttihän kuningatar Elisabet  ensin 85 vuotta ja perjantaina on sitten mahtihäiden vuoro.

Outoa kyllä, kaksi isoa tapahtumaa aiheuttaa risteilylle 60 prosentin alennuksen, vaikka voisi luulla hintojen päin vastoin hipovan pilviä.

Häät Panaman kanavalla

Yli 12 800 brittiläistä risteilymatkustajaa juhlii kuninkaallisia häitä P & O Cruisesin kanssa. Varustamon kuusi laivaa ovat juhlapäivänä muun muassa Panaman kanavalla, Palma de Mallorcalla sekä Atlantilla.

Historiallisen juhlapäivän teema heijastuu myös kansijuhlissa ja päivän elokuvissa. Samana päivänä kolme onnellista paria menee naimisiin varustamon Aurora-laivalla.

Hääkellot soivat myös monilla ei-englantilaisilla varustamoilla.

Princess Cruisesin matkustajilla on mahdollisuus seurata häätilaisuutta aurinkokannella. Lähes 28 neliömetrin kokoinen televisioruutu ja 69000 watin äänisysteemi takaavat muistorikkaan elämyksen aurinkotuolissa piña coladaa juodessa.

Juhlapäivänä varustamon alukset ovat muun muassa Balilla, Aruballa sekä Singaporessa.

- Koska kyse on kuninkaallisista häistä Britanniassa, se tottakai kiinnostaa myös meidän matkustajiamme. Princessillä tunnemme myös lähikontaktia prinssi Williamiin. Hänen äitinsä prinsessa Diana kastoi alkuperäisen Royal Princessin vuonna 1984,  Princess Cruisesin varatoimitusjohtaja Jan Swartz toteaa.

Elegantti Royal Princess rakennettiin Suomessa ja se edusti alan huippua, sen kaikki hytit olivat ulkohyttejä.

Hääherkkuna fish&chips

Norwegian CruiseLinella tarjolle kannetaan peribrittiläisiä herkkuja, kuten fish and chipseja sekä englantilaista leipävanukasta.

Juhlapäivä näkyy myös risteilijöiden keittiöissä. Monilla laivoilla matkustajilla on luvassa erikoinen illallinen huhtikuun viimeisenä perjantaina.

Baareissa matkustajilla on mahdollisuus nauttia baarimikkojen sekoittamista nimikkodrinkeistä. Esimerkiksi italialaisen MSC Cruisesin The Royal-cocktail sisältää kuohuviiniä, konjakkia sekä Grand Marnier -likööriä. Malja hääparille!

Häistä on tullut tärkeä bisnes

Häiden vietto laivalla on tärkeä bisnes monille varustamoille. Ei ole vaikea ymmärtää miksi laivahäistä on tullut niin suosittuja.

Risteilyalukset ovat oiva tapa järjestää stressittömät häät. Tilaisuuden voi järjestää lähtösatamassa, laivalla tai jossain muussa satamassa maailmalla.

- Royal Caribbean tarjoaa hääpareille kuninkaallista hääpakettia, varustamon edustaja Janet Diaz kertoo.

Pakettiin kuuluu muun muassa hääkakku, tiara, ruusukimppu, koordinoijan palvelut sekä mansikoita ja kuohuviiniä. Paketin hinta on sopivasti kuninkaallista hääpäivää mukaillen 2904 dollaria eli 1991 euroa.

Kuninkaallinen laivamenu näyttää muun muassa tältä:

Jättikatkarapucocktail konjakkisipaistulla Marie Rose (ketsuppimajoneesi) -kastikkeella

tai

Avokadoa ja vaaleanpunaista greippiä.

Höyrytettyä häränhäntälientä sherryn kera

tai

Sokerihernevaahtoa basilikakermalla

Mimosasalaattia

tai

Kevätsalaattia erilaisten kastikkeiden kera

Perinteinen Wellington-pihvi tryffelimadeirakastikkeella,

kevätparsaa, pariisinperunat

tai

Nahatonta Doverin merianturaa lohimoussessa, katkarapukastike, keitetyt persiljaperunat, vihreitä papuja, koristeita

tai

Sienipiirasta, tomaattifondue ja vihreitä papuja

Catherine-kakkua mansikoiden, mangon, madagaskarin vaniljajäätelön ja tumman kirsikkamustaherukkakastikkeen kera

tai

Pehmeää tummaa suklaakakkua, vaniljajäätelöä

Kahvia tai teetä

Bollinger Special Cuvée 750ml 47 €/plo

Sancerre La Porte Du Caillou, Burgundy, 750ml 27 €/plo

Chateauneuf Du Pape, Rhone, 750ml 33 €/plo

Varustamo: Fred Olsen Cruise Line

Mitä maksaa?

Costa Cruises 
Costa Concordia Barcelonasta
Hinta alk. 340 euroa
Risteilykohde: viikko Välimerellä
Hääpäivänä 29.4.: Valletta (Malta)
Millainen varustamo: Suomenkin markkinoille merkittävästi tullut varustamo. Erikoistunut eurooppalaisille suunnattuihin risteilyihin. Italialaisten suosikkivarustamo. Monipuolinen risteilytarjonta, hyviä satamakohteita.

Royal Caribbean International

Allure of the Seas Fort Lauderdalesta
Hinta alk. 728 euroa
Risteilykohde: viikon risteily läntisellä Karibialla
Hääpäivänä 29.4.: Cozumel (Meksiko)
Millainen varustamo:  Rakentanut useita laivoja Suomessa. Laivastoon kuuluvat mm. maailman suurimmat risteilijät Oasis of the Seas ja Allure of the Seas. Oiva varustamo esimerkiksi pariskunnille ja lapsiperheille.

Princess Cruises
Sapphire Princess Los Angelesista
Hinta alk. 328 euroa
Risteilykohde: viikon risteily Meksikoon
Hääpäivänä 29.4.: merellä
Millainen varustamo: Television Lemmenlaivasta tuttu varustamo. 17 alusta, joiden kapasiteetti vaihtelee 680–3080 matkustajan välillä. San Valentin on varustamon oma juhlapäivä. Mielenkiintoisimpa risteilyreittejä viikosta 107 päivään. 
 
  • iso-britannia

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Yhdysvaltalaislehti listasi 50 maailman luonnonihmettä – listalle mahtui myös yksi kohde Suomesta

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      HS: Annikki Tähden kuolinilmoitus julkaistiin tänään – mukana puhutteleva katkelma iskelmälegendan omasta tulkinnasta

    5. 5

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    6. 6

      Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

    7. 7

      Brittihovi juhlistaa prinssi Georgen syntymäpäivää – virallinen juhlakuva tuoreesta nelivuotiaasta sulattaa sydämet

    8. 8

      Linkin Park peruu One More Light -kiertueensa solistin itsemurhan jälkeen – ei vieläkään virallista tiedotetta tragediasta

    9. 9

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    10. 10

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    5. 5

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    6. 6

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    7. 7

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    8. 8

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    9. 9

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    10. 10

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Yhdysvaltalaislehti listasi 50 maailman luonnonihmettä – listalle mahtui myös yksi kohde Suomesta

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      HS: Annikki Tähden kuolinilmoitus julkaistiin tänään – mukana puhutteleva katkelma iskelmälegendan omasta tulkinnasta

    5. 5

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    6. Näytä lisää