Olga, Oili

Matkat

Valikko

Etsitkö lomakohdetta? Anna Irakille mahdollisuus!

Julkaistu:

Kolean kesäsään masentamat suomalaiset ovat täyttäneet Välimeren rantakohteiden koneet niin tukkoon, että mattimyöhäsille ei enää riitä sijaa. Vaihtoehtoista matkakohdetta etsivien ei kannata sulkea pois laskuista Irakia, joka yrittää kovasti elvyttää sodasta kärsinyttä turismiaan.

The Timesin mukaan Irakin turismilautakunnan päällikkö Hamood Massam al-Yakoubi on vakuuttunut, että väkivallan vähentyessä ainakin seikkailunhaluisia kiinnostaa mahdollisuus vierailla Irakissa. Maan suurin vetonaula ovat sen kiistatta kiinnostavat arkeologiset ja uskonnolliset kohteet.

Esimerkiksi al-Askarin pyhäkkö on yksi shiiamuslimien pyhimmistä kohteista.

- Haluaisin, että turistit kautta maailman tulisivat Irakiin, koska täällä on paljon nähtävää, al-Yakoubi sanoo.

Al-Yakubi uskoo turistien löytävän ensin Irakin pohjoisosat, joissa on paljon turvallisempaa kuin esimerkiksi Bagdadissa.

Irakin turismi kukoisti vielä 1970-luvulla ennen kuin Saddam Hussein aloitti sodan Irania vastaan.

Sittemmin monet turistikohteetkin on pommitettu hajalle. Bagdadin museo ryöstettiin arvoesineistä amerikkalaisten joukkojen saapuessa Irakiin 2003.

Al-Yakubi korostaa, että kuka tahansa voi vapaasti hakea viisumia Irakiin.

ROOSA PETRA

  • Petra, jonka nimi on kreikkaa ja tarkoittaa kalliota, on muinaisten nabatealaisten kaupunki Jordaniassa. Rakennukset on hakattu laaksosolan kallioseinämiin.
  • Kalliot ovat hiekkakiveä, jonka värit vaihtelevat roosanpunaisesta okrankeltaiseen, mustikansiniseen, toffeenruskeaan ja vaaleaan. Parhaiten Petraa onkin kuvannut 1800-luvulla alueella vieraillut italialaiskokki: "Olemme nyt tulleet maailmaan, joka on tehty suklaasta, kinkusta, curryjauheesta ja lohesta!
  • Petra tunnetaan parhaiten 2.000 vuotta vanhoista kuningashaudoistaan.
  • Petra on UNESCO:n maailmanperintökohde ja yksi maailman uudesta seitsemästä ihmeestä.
MUISTA VIISUMI

  • Jordaniaan tarvitaan viisumi, mutta sen voi ostaa maahan saavuttaessa. Kuukauden turistiviisumi maksaa 10 Jordanian dinaaria (n. 11 euroa).
Päivälippu Petraan 22 e, kahden päivän lippu 28 e, kolmen päivän lippu 34
  • e.
  • Keskitason kahden hengen huone Petrassa maksaa 40--80 euroa yöltä.
  • Lomamatkat järjestää matkoja Israelin Eilatiin, keväällä se palaa myös Aurinkomatkojen tarjontaan. Molemmat järjestävät päiväretkiä Petraan.

  • irak
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  2. 2

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  3. 3

    Varas kiipesi ikkunasta asuntoon Turussa – nuori mies juoksi pyyhe lanteilla perään ja nappasi voron kiinni: ”Aika nohevaa toimintaa”

  4. 4

    Amerikkalaisen unelman loppu: työpaikat palasivat, mutta palkka puolittui

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  7. 7

    Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

  8. 8

    Oletko sänkyhommien keltanokka vai ehdoton seksinero? Pane seksitietoutesi testiin!

  9. 9

    Heikki Kovalaiselle upea voitto Japanissa

  10. 10

    Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  5. 5

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  6. 6

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  7. 7

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  8. 8

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  9. 9

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  10. 10

    Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  2. 2

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  3. 3

    Varas kiipesi ikkunasta asuntoon Turussa – nuori mies juoksi pyyhe lanteilla perään ja nappasi voron kiinni: ”Aika nohevaa toimintaa”

  4. 4

    Amerikkalaisen unelman loppu: työpaikat palasivat, mutta palkka puolittui

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. Näytä lisää