Mauri

Matkat

Nelihenkiseltä perheeltä kuluu huvipuistopäivään noin 200 euroa

Julkaistu: , Päivitetty:

Nelihenkinen perhe joutuu pulittamaan huvipuistopäivästä kotimaassa parisataa euroa.
Kahden aikuisen ja kahden lapsen päivä esimerkiksi Tampereen Särkänniemellä maksaa syömisineen ja juomisineen 205,50 euroa ja Kouvolan Tykkimäellä 175 euroa.

Huvipuistojen hinnoitteluissa on suuria vaihteluita. Esimerkiksi lasten seuraksi huvipuistoon lähtevä huoltaja pääsee Helsingin Linnanmäen huvipuistoalueelle ilmaiseksi, kun taas Tampereen Särkänniemellä aluelippu on kymmenen ja Kouvolan Tykkimäellä viisi euroa.

Särkänniemi on tänä kesänä luopunut yksittäislipuista. Päätös on herättänyt vilkasta keskustelua, sillä pelkällä aluelipulla ei pääse suosittuihin kohteisiin, kuten uuteen Koiramäkeen tai Delfinaarioon.

Kohteisiin haluavan vanhemman on ostettava myös itselleen kaiken kattava ranneke, joka maksaa 37 euroa kappale.

Särkänniemen toimitusjohtajan Miikka Seppälän mukaan hintoja on haluttu selkeyttää. Toisaalta yksittäislippu on ollut ongelmallinen, jos esimerkiksi delfinaarioesitykseen ei ole mahtunutkaan.

- Kaikki kohteet kattavan elämysavaimen ostaja on meillä VIP-asiakas. Haluamme että päivä on helppo ja kokonaisvaltainen, Seppälä sanoo.

Seppälän mukaan hinta ei ratkaise, mihin huvipuistoon perhe lähtee. Hän pitää tärkeämpänä huvipuiston tarjontaa, sijaintia ja perheen perinteitä: samassa huvipuistossa käydään parhaimmillaan useassa polvessa.

Muumimaailman markkinointijohtajan Ann-Karin Koskisen mukaan itse huvipuistokäynnin hinta on lopulta pieni osa reissua.

- Bensakulut, hotelliyöpymiset ja ruokailut maksavat enemmän kuin sisäänpääsy, Koskinen arvioi.

Kaksi päivää huvittelua

Pääsymaksujen noston vastapainoksi huvipuistot tarjoavat toisen käyntipäivän alehintaan.

Lähes kaikki huvipuistot tarjoavat kahden päivän tai toisen päivän lippua, jolloin hinta päivää kohti on huomattavan edullinen.

Esimerkiksi Muumimaailma kannustaa vieraitaan tulemaan kahdeksi päiväksi. Muumimaailmassa käy paljon pieniä lapsia, jotka nukkuvat vielä päiväunet.

Muumimaailman markkinointijohtajan mukaan kahden päivän lipulla puistosta saa enemmän irti.

- Jos perhe yöpyy hotellissa, voi Muumimaailmaan tulla vielä seuraavanakin päivänä, Koskinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    2. 2

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

    6. 6

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    7. 7

      Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    10. 10

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    9. 9

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    10. 10

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    2. 2

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

    6. Näytä lisää