Teijo

Matkat

Valikko

Suomeen uusi teemapuisto - hintalappu yli 5 miljoonaa

Särkänniemeen avataan Mauri Kunnaksen kirjoihin perustuva teemapuisto.
Särkänniemen huvipuistossa Tampereella avataan Suomen suosituimman lastensarjakuvapiirtäjän Mauri Kunnaksen koirakirjoihin perustuva teemapuisto.

Hehtaarin kokoisella alueella eli Koiramäen kylässä on yli 30 rakennusta, jotka huvipuiston mukaan ovat kuin suoraan Kunnaksen kirjoista.

- Visuaaliseen ilmeeseen on panostettu. Sanoisin, että rakennukset ovat kuin exact kirjoissa - kaikille aisteille. Erilaisia yksityiskohtia alueelle tulee useita satoja, ja kaiken täydentää alueelle suunniteltu äänimaailma, Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä hehkuttaa.

Aluetta on suunniteltu kolme vuotta. Yli viisi miljoonaa euroa maksanut alue on Särkänniemen suurin investointi sitten 2000-luvun alun.
Seppälän mukaan Koiramäen luoneen kirjailijan kädenjälki näkyy teemapuistossa selvästi.

- Mauri oli hyvin innoissaan, kun huomasi millä tasolla tätä työtä teemme. Hänen roolinsa oli aivan ratkaiseva.

Huivipuistovempeleitä Koiramäessä ei varsinaisesti ole, mutta ympäristön vetovoiman uskotaan löytyvän tarkkaan pohdituista yksityiskohdista. Jos talo oli Kunnaksen kirjoissa piirretty kelohongasta, on se rakennettu kelosta myös teemapuistoon.

- Tämä yhdistää vanhan ajan kaupunkien ja maaseudun elämää. Aikuiset voivat shoppailla ja viihtyä kahviloissa.

Teemapuiston lavoille on aikataulutettu esityksiä säännöllisesti.

- Näyttämöt ovat rakenteeltaan sellaiset, että näyttelijät ikään kuin sukeltavat suoraan kirjan sivuilta.

Huvipuisto tekee yhteistyötä Tampereen työväen teatterin kanssa, jonka väkeä näkyy Koiramäen hahmoissa.

Särkänniemen elämyspuiston kesäkausi alkaa 27. huhtikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    4. 4

      Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

    5. 5

      Räikkönen vihdoin eturiviin? Ferrari suosikkina Sotshin aika-ajoihin

    6. 6

      Matti Nykänen sai alkoholinkäyttönsä kuriin – Pia-vaimo toi elämään rauhan: ”Pialla ei ole ollut helppoa”

    7. 7

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    8. 8

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    9. 9

      Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

    10. 10

      Kaisa Mäkäräinen julkaisi kuvia rantalomaltaan – sukelteli haiden kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    7. 7

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    8. 8

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    9. 9

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    10. 10

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    4. 4

      Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

    5. 5

      Räikkönen vihdoin eturiviin? Ferrari suosikkina Sotshin aika-ajoihin

    6. Näytä lisää