Martta

Matkat

Valikko

IS-lukijat avautuvat myrskylennoista: "Tuli pimeää, löin pääni ja pidin kaksin käsin kiinni"

Julkaistu:

Onko sinulla kokemuksia myrskyisistä lennoista?
Ilta-Sanomien aiemmin uutisoimasta uudesta tutkimuksesta selviää, että ilmastonmuutos vaikuttaa tulevaisuudessa myös lentomukavuuteen. Tutkijoiden laskelmien mukaan lentäjien on yhä vaikeampi ennustaa mihin ja milloin turbulenssi iskee.

Näin lukijat kertoivat kokemuksiaan:

"Olimme lähdössä New Yorkista Lontooseen. Ensin kaikki lennot jätettiin maahan myrskyn vuoksi. Lopulta pääsimme lähtemään, mutta reitti oikaistiin suoraan Atlantin halki. Yleensä kierretään pohjoisesta, ettei koko matkaa mennä meren päällä. Jouduimme istumaan koko matkan turvavyöt kiinni kovien ilmakuoppien takia. Kyllä töyssytti!"
Reissaaja

"Eräs lentoni Air Francella Singaporesta Pariisiin oli aika hurja. Yli 10000 metrin korkeudessa annettiin varoitus turbulenssista, ja lentoemotkin kiinnittivät itsensä penkkeihin. Sitten ihan yks kaks Boeing 747 kerta kaikkiaan lähti alta. Katsoin kauhuissani minäkin ulos, kun sitten siivet saivat taas ilmaa alleen. Olin varma, että kone repeää, kun siiven kärjet taipuivat ylöspäin useita metrejä, vaan ei. Sotku oli melkoinen, ihmiset yltä päältä viinissä ja hysteeristä huutoa. Onneksi kukaan ei loukkaantunut. Ilmassa oli hirveä reikä, ja kapteeni yritti selittää sitä myöhemmin matkustajille. Tämä opetti ainakin sen, että vyöt kannattaa aina pitää kiinni, ettei lyödä jumbojetillä päähän."
Tikken

"Tultiin Berliinistä Helsinkiin. Suomenlahdella oli sellainen turbulenssi ja ukkosrintama, että ei mitään jakoa Seutulaan. Mentiin Tallinnaan tankkaamaan. Helsinki-Vantaa taisi olla reilun puoli tuntia kokonaan suljettuna myrskyn vuoksi! Tuntui se vähän erikoiselta, kun siivet heiluivat kuin varpusella, ja ukkonen tuntui iskevän jatkuvasti siivenkärkiin."
PetteriS

"Tulin Tallinnasta Helsinkiin jokunen vuosi sitten potkurikoneella ja se joutui ukkospilveen lähestyessään Helsinki-Vantaata. Tuli aivan pimeää, kuin yö olisi yllättänyt. Sanomalehtiä lentelin matkustamossa, löin pääni pari kertaa ikkunanpieleen ja pidin kaksin käsin kiinni, kun kone heilui voimakkaasti. Kasvot matkustamoon päin istunut lentoemäntä piti rystyset valkoisina kiinni ja hymyili väkinäisesti niille muutamalla matkustajalle, jotka olivat kyydissä. Moottorien ääni nousi ja laski ja tunsin kuinka vaikeaa kapteenin oli pitää kone suorassa ja oikeassa suunnassa. Rytinää ja ryskettä piisasi. Niinhän siinä lopulta kävi, että lähestyminen keskeytyi ja se tehtiin uudestaan toisesta suunnasta. 10 minuutin lento venähti 45-minuuttiseksi, mutta päästiin ehjänä perille."
Huima Heimo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

    6. 6

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    7. 7

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    8. 8

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    9. 9

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    10. 10

      Sauli Niinistö Tassille: Voin puhua Putinin kanssa mistä tahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

    6. Näytä lisää