Teijo

Matkat

Valikko

Maailman matkassa -blogi: Varkaudet kasvussa - näin rikolliset hyökkäävät Malesiassa

Ulkoasianministeriön mukaan Malesia on turvallinen maa, mutta varovaisuutta on noudatettava.
Matkailijoiden kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti henkilökohtaiseen turvallisuuteensa. Tarkkaavaisuuteen kehotetaan kaikkialla, myös hyvämaineisissa kaupunginosissa, kauppakeskuksissa ja hotelleissa, ulkoministeriön tuoreimmassa Malesian matkustustiedotteessa sanotaan.

- Yliopistollani Malesissa pidettiin luento, joka käsitteli turvallisuutta. Meille opetettiin pieniä asioita, jotka on hyvä huomioida välttääkseen rikoksen uhriksi. Myös paikalliset ovat kehottaneet olemaan varuillaan, kertoo Ilta-Sanomien matkabloggaaja Inka Ikonen.

Ulkoasianministeriön tiedotteen mukaan varkaudet ovat lisääntyneet huomattavasti Malesiassa. Erityisen yleisiä ovat tapaukset, joissa moottoripyörällä ohi pöräyttävät nappavat laukun.

Katson matkabloggaaja Inkan vinkit, miten välttyä varkauksilta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  4. 4

    Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

  5. 5

    Räikkönen vihdoin eturiviin? Ferrari suosikkina Sotshin aika-ajoihin

  6. 6

    Matti Nykänen sai alkoholinkäyttönsä kuriin – Pia-vaimo toi elämään rauhan: ”Pialla ei ole ollut helppoa”

  7. 7

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  8. 8

    Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

  9. 9

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  10. 10

    Kaisa Mäkäräinen julkaisi kuvia rantalomaltaan – sukelteli haiden kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  5. 5

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  6. 6

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  7. 7

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  8. 8

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  9. 9

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  10. 10

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  8. 8

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  4. 4

    Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

  5. 5

    Räikkönen vihdoin eturiviin? Ferrari suosikkina Sotshin aika-ajoihin

  6. Näytä lisää