Aija, Aava

Matkat

Valikko

Autoilija, näin vältät pääsiäisjonot!

Pääsiäisen pitkät vapaat näkyvät myös liikenteessä. Muutamia ruuhkapaikkoja kannattaa jopa välttää suunnittelemalla reitti uudelleen sekä tien että aikataulujen suhteen.
Liikennevirasto tiedottaa, ettei se odota pahoja ruuhkia meno- eikä paluuliikenteeseen, mutta muutamalle tienjaksolle tulee syntymään jonoja.

Ruuhkaisia tieosuuksia ovat valtatiet 3 ja 4, joita kannattaa välttää kiirastorstain liikennehuipussa.

Liikennettä on normaalia enemmän valtatiellä 3 Helsingistä Tampereelle, valtatiellä 4 Lahden ja Jyväskylän kautta Ouluun ja Kemiin sekä valtatiellä 5 Heinolasta Varkauteen. Samat tieosuudet saattavat jonoutua myös paluuliikenteessä.

Menoliikenne jakautuu pääsääntöisesti kiirastorstaille sekä pitkäperjantaille. Eniten menoliikennettä on kiirastorstaina kello 15-19 välillä. Pitkäperjantain liikennetulva on aamusta lähtien iltapäivään asti.

Vaikka monet palaavat koteihinsa sunnuntaina, vilkkainta teillä on kuitenkin maanantaina kello 14 ja 19 välillä.

Liikennevirasto muistuttaa, että pääsiäisenä ajetaan vielä talvisilla nopeuksilla. Alennettuja nopeusrajoituksia aletaan poistaa heti pääsiäisen jälkeen porrastetusti etelästä ja rannikolta alkaen.

Ajokelin pitäisi pysyä normaalina

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela kertoo, että ajokelinkin pitäisi pysyä pääsiäisenä normaalina.

– Näillä näkymin ei ole kelin puolesta huolenaihetta.

Yöt pysyvät pääsiäisen ajan kylminä ja päivisin päästään maan etelä- ja keskiosissa joitakin asteita plussan puolelle.

Sunnuntaista lähtien epävakaisuus alkaa lisääntyä. Pohjoisessa Suomessa kulkee säärintama, johon liittyy lumikuuroja. Myös etelässä pilvisyys lisääntyy alkuviikosta ja heikkoja lumikuuroja voi tulla.

Myös Alkolla on poikkeusaikataulut pääsiäisenä. Katso Alkon aukio-oloajat tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    3. 3

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    4. 4

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    5. 5

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    6. 6

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    6. 6

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    7. 7

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    8. 8

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    9. 9

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    10. 10

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    3. 3

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    4. 4

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    5. 5

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    6. Näytä lisää