Signe, Varma

Matkat

Lentokenttäraivo kasvaa Kiinassa - virkamiehen vihakohtaus tallentui videolle

Julkaistu:

Kiinalainen virkamies Yan Linkun on pidätetty toistaiseksi virastaan Kunmingin lentokentällä sattuneen välikohtauksen johdosta.
Valtion omistaman Yunnan Mining  -kaivosyrityksen hallituksen varapuheenjohtajan Yan Linkunin raivokohtaus lentokentällä nousi hetkessä internetsensaatioksi.

Internetiin vuotaneella videokameratallenteella Yan saa raivokohtauksen myöhästyttyään perheensä kanssa toistamiseen lentokoneesta. Aiemmin samana päivänä Yan oli myöhästynyt perheensä kanssa koneesta, koska ei ollut kuullut kuulutuksia ja nauttinut rauhassa kentällä aamiaista.

Videolla nähdään, miten vihastunut Yan yrittää aluksi saada Kunmingin lentokentällä lähtöporttia auki ja epäonnistuttuaan alkaa tuhota portilla olevia tietokoneita. Yan myös potkii lähtöportin lasiseiniä ja heittelee tavaroita.

Yan onnistuu heittämään vastaanottotiskin tietokoneet maahan ja riehuu lähtöportilla useita minuutteja.

Välikohtaus sattui jo 6. helmikuuta, mutta valvontakameran video vuoti julkisuuteen vasta nyt. Videon on nähnyt tähän mennessä jo yli kymmenen miljoonaa ihmistä.

Kaivosyritys on pidättänyt Yanin toistaiseksi virastaan ja häntä vastaan saatetaan nostaa syyte.

Lentokenttäraivo on nostanut viime aikoina päättään Kiinassa lentokoneiden jatkuvien myöhästelyjen ja epäselvyyksien takia. Virallisten tietojen mukaan neljäsosa Kiinan kaikista lennoista myöhästyy.

Lähteet: The Telegraph, USA Today ja Skyscanner

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis kuuluu kadonneelle ruotsalaistoimittajalle Kim Wallille

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    5. 5

      Näillä selityksillä Therese Johaug yritti välttää dopingtuomion – ja CAS ampui säälimättä alas niistä jokaisen

    6. 6

      Poliisi julkisti listan: Nämä 40 peltipoliisia välkkyvät nyt – 80 kameran ja 24 valvonta-auton sijaintia ei paljasteta

    7. 7

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    8. 8

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    9. 9

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    10. 10

      Justyna Kowalczykin valmentajalta tylyä tekstiä Johaugin tuomiosta: ”Sitä selitystä ei usko kukaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    5. 5

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    8. 8

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    9. 9

      Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisikamerat ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

    10. 10

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis kuuluu kadonneelle ruotsalaistoimittajalle Kim Wallille

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    5. 5

      Näillä selityksillä Therese Johaug yritti välttää dopingtuomion – ja CAS ampui säälimättä alas niistä jokaisen

    6. Näytä lisää