Atso

Matkat

Katso matkavinkit Baltiaan

Julkaistu:

Lomalla Baltia on lähellä ja paikoin edullinen.
RIIKA, LATVIA

Ei latin latia! Latvian rahayksikkö todellakin on lati ja hintataso osin korkea tässä Pohjolan Pariisissa.

Riika on vastakohtaisuuksien kaupunki. Design-puodeista löydät samat nimet kuin Pariisistakin, mutta kaduilla on mummoja, jotka myyvät käsitöitä henkensä pitimiksi.

Latviaa ovat hallinneet puolalaiset, ruotsalaiset, saksalaiset ja venäläiset. Latvialaiset ovat ylpeitä vuonna 1991 saavuttamastaan itsenäisyydestä. Riian keskustassa on asukkailta kerätyillä varoilla rakennettu Vapaudenpatsas.

Suuri osa Latvian asukkaista asuu Riiassa (n. 800000). Autoilta suljetun Vanhankaupungin keskiaikaiset korttelit ovat Unescon suojelukohteita.

Vanhankaupungin talot ovat hyvin koristeellisia. Keskiajalta peräisin olevat persoonalliset Kolme veljestä – talot kiinnittävät huomion harvoilla ja pienillä ikkunoillaan: keskiaikaisessa Riiassa perittiin verot ikkunoiden koon mukaan. Miehitysmuseo kertoo Riian ja Latvian historiasta 1900-luvulla.  
Latvian kestettyä Saksan miehityksen toisen maailmansodan lopuksi Neuvostoliitto otti maan taas hallintaansa ja itsenäisyys koitti vasta Neuvostoliiton hajotessa.

TALLINNA, VIRO

HYVÄ sijainti meren rannalla on aina houkutellut ihmisiä Viron pääkaupunkiin.
Helsingin ja Tallinnan välinen laivaliikenne on maailman tiheintä.

Vanhakaupunki voi helposti tuntua yhdeltä yhtenäiseltä alueelta. Se kuitenkin jakaantuu kahteen alueeseen, joita kutsutaan ylä- ja alakaupungiksi. Nykyään ylä- ja alakaupungin välillä ei ole eripuraa.

 Aikoinaan niiden välit kuitenkin olivat hyvinkin kireät. Huoli vihamielisyyksistä väreili ilmassa ja kaupunkien välinen portti, nykyinen nähtävyys, pidettiin yöaikaan visusti lukossa.
Yläkaupunki oli aatelisten ja vallanpitäjien seutua, alakaupunki kauppiaiden ja käsityöläisten.

Heidän suojakseen rakennettiin kaupunginmuuri, joka oli aikoinaan yksi Euroopan vahvimmista.

Järeimmiltä kohdiltaan muuri oli yli kolme metriä paksu ja 16 metriä korkea. Kolmen kilometrin varrella oli peräti 35 vartiotornia.
  
Jylhästä muurista on jäljellä pätkiä siellä täällä.

Tarinan mukaan eräs casanovakreivi on haudattu Tuomiokirkon salin oven eteen kivipaaden alle.
  
Kreivi oli kuolemansa jälkeen luvannut toteuttaa jokaisen ylitseen kulkevan naisen toiveen. Tällöin hän myös pääsisi kurkistamaan jokaisen hameen alle näiden tullessa kirkkoon.

TARTTO, VIRO

Myös Tarton ehdoton keskus on Raatihuoneen tori. Sen päässä on kaupungintalo ja turisti-info.

1700-luvulta peräisin olevan talon edessä sijaitsee kaupungin tunnetuin patsas, Suutelevat opiskelijat. Suuteleminen on tarttuvaa!

Toinen aukion merkittävä rakennus on vino kenraali Barclay de Tollyn asunto, nykyinen kaupunginmuseo.

Raekoja plats -aukion ympärillä ovat yliopiston rakennukset.

Päärakennus on peräisin 1800-luvun alusta. Siellä myös yliopiston museo, samoin 1800-luvulta peräisin oleva ”opiskelijavankila”, jonne huonosti käyttäytyneet ylioppilaat heitettiin.

Muualla Tartossa Toomemägi-kukkula on loistava paikka rentoutua, ja sieltä löytyy myös huippuluokan nähtävää: Toomkirik-tuomiokirkko ja Tarton tähtitorni. Kaksi Toomemäen siltaa eli Enkelinsilta ja Pirunsilta ovat suosittuja nähtävyyksiä.
 
KOE RIIASSA

Kauppahallit (zeppeliinihallit) – tavallisen riikalaisen arki on siellä.
Raatihuoneen torin ympäristö.
Pyhän Pietarin kirkko. Hissillä torniin ja katse yli kaupungin.
Vapaudenpatsas.
 
KOE TARTOSSA
Toomemägi-kukkula, Tuomiokirkko ja tähtitorni sekä Enkelin - ja Pirunsillat.
Raekoja Plats.
Jaani Kirik. Kirkon suojissa on 1000 terrakottaveistoksen galleria.
Yliopiston alue.
 
KOE TALLINNASSA

Putiikit.
Estonia-monumentti Katkennut linja.
Yläkaupungin näköalatasaneet.

Huom! Toimitus kiittää lukijoiden tarkkaavaisuudesta virheiden korjaamisessa!
 
Höyrymakkaran koti

Brooklynin kärjessä sijaitsevaan kuuluun huvipuistoon pääset kätevimmin metroilla F, Q, W. Päätepysäkki.

Perustettiin 1880-luvulla ja tunnettiin nimellä Playground of the World.

Mm.
Annie Hall -elokuvasta tuttu Thunderbolt-vuoristorata ja Kensington-hotelli poistettiin käytöstä v. 2000.

Maailmanpyörä Wonder Wheel ja vuoristorata Cyclone ovat yhä auki, lapsille muutamia
laitteita.

Kesäisin vilkas uimaranta.

Höyrymakkaroita myytiin ensi kerran Coney Islandilla (Nathan's-ketju). Niitä kannattaa yhä maistaa.

Ruby's-baarissa roikkuu kantaporukkaa. Jukeboksissa levyjä jopa 1930-luvulta.

New Yorkiin Finnairin suorat lennot päivittäin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    2. 2

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    5. 5

      One dead, four injured after car strikes pedestrians in central Helsinki

    6. 6

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    7. 7

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    8. 8

      Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

    9. 9

      Autopesuloista paljastui yllättävä uhka: Kuskit ja autot vaarassa

    10. 10

      EK12: Esapekka Lapille jo kahdeksas pohja-aika – suomalaisilla kolmoisjohto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    7. 7

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    8. 8

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    9. 9

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    10. 10

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    2. 2

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    5. 5

      One dead, four injured after car strikes pedestrians in central Helsinki

    6. Näytä lisää