Lyydia, Lyyli

Matkat

Valikko

Se toinen New York

Ahistaako NYC? Laajenna reviiriäsi osavaltion puolelle.
New Yorkissa käydessä harvemmin kaipaa muualle. Jos ihmispaljous, kalliit hinnat ja postikorteista tutut nähtävyydet alkavat kuitenkin ottaa henkeen, vuokraa auto, hyppää junaan.

Vain muutaman tunnin ajomatkan päässä aukeavat silmänkantamattomiin jatkuvat kummut, pellot ja lehtimetsät. Erityisesti nyt syksyllä väriloisto häikäisee - ellei ole peittynyt lumeen.

Itärannikko ei ole tunnettu viineistään, mutta siitä huolimatta New Yorkissa on useita viinitiloja. Suuri osa näistä on keskittynyt Finger Lakes -järviryhmän alueelle osavaltion pohjoisosiin. Vain noin 350 kilometrin päässä Manhattanista, Ithacan yliopistokaupungin lähettyvillä matkailijoilla on jopa liikaa valinnanvaraa.

Viinitilojen maistelumenuissa voi parhaimmillaan nauttia kuutta viinilaatua vaivaiseen kahden dollarin hintaan. Punaviinit eivät aina häikäise, mutta valkoviineistä löytää varsin mielenkiintoisia vaihtoehtoja.

Mikäli maistelun jälkeen haluaa ostaa pullon kotiin tuliaisiksi, kalleimmatkin maksavat vain noin 16 dollaria (12 €) - ja ovat harvinaisuuksia.

Tienvarsilla on maalaiskauppoja, joissa myydään tuoretuotteita jättikurpitsoista paikalliseen omenasiideriin ja linnunpelättimiin.

Erityisesti sadonkorjuun aikaan pikkukylissä järjestetään myös jatkuvasti omenafestivaaleja, joissa voi maistella erilaisia omenasiidereitä sekä perinteisiä omenapiirakoita.

Paikalliset auttavat matkailijoita mielellään. Yö tai kaksi maaseudulla, ja pääset eroon arkihuolista. Saat käsityksen New Yorkin kaupungin takaisesta oikeasta jenkkilästä.

Markkinahintoja

Gorgonzola Dolcelattea -juusto 200 g pala (Borough) 6,3 e
Lager-tuoppi (Camden) 4 e
1950-luvun Cheerleader-takki (Camden) 58 e
Vintage Gladstone-tohtorinlaukku e
8-reikäiset Dr. Martens -kengät (Camden) 98 e
Metromatka 2,3 e
Oyster Card -matkakortti (edullisempi kuin Travelcard) 3,4 e
Kolmen kilometrin taksimatka 8-10,3 e
Fish and chips -ateria 9,2-17 e

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    2. 2

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    3. 3

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    4. 4

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    5. 5

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    6. 6

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    7. 7

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    8. 8

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    9. 9

      Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    2. 2

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    3. 3

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    4. 4

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    5. 5

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    6. Näytä lisää