Marko, Markus, Markku

Matkat

Valikko

Schindlerin listan jäljillä

Toisen maailmansodan aikaisesta Oscar Schindlerin tehtaasta tuli Krakovan uusin museo.
Kirkkaan valkoiseksi entisöity funkkistyylinen tehdasrakennus erottuu selvästi ympäristöstään, joka on hieman hylätyn näköistä seutua.

Tässä Oscar Schindlerin tehtaassa työskenteli sota-aikana yli tuhat läheisiltä keskitysleireiltä pelastettua juutalaista. Tarina tuli maailmankuuluksi Steven Spielbergin elokuvan Schindlerin lista myötä.

Ratikalla yli

Noin kolmen kilometrin päässä Krakovan vanhasta keskustasta sijaitsevaan museoon pääsee parhaiten Viesel-joen ylittävällä raitiovaunulla.

Jäljellä olevalla noin puolen kilometrin kävelymatkalla on harmaita kerrostaloja ja rautatien alittava tunneli.

Lähes kokonaan Krakovassa kuvattu elokuva on tuonut kaupunkiin paljon matkailijoita. Nyt tarinan keskeisin tapahtumapaikka on saatu tunnettavuuttaan vastaavaan käyttöön museona. Alkuperäistä rakennusta käytettiin myös vuonna 1993 valmistuneen elokuvan kuvauksissa.

Toisen maailmansodan aikaiseen asuun entisöity osa on
Emalia-nimellä tunnetun emaliastioita ja ammuksia valmistaneen tehtaan entinen toimistosiipi, josta puuttuu vain nimikyltti. Varsinainen teollisuustuotanto tapahtui rakennuksen takana olevissa siipirakennuksissa, jotka eivät ole avoinna yleisölle.

Vitriinissä emaliastiat pelastuneille

Museon nimi viittaa Schindleriin, mutta se kertoo pääasiassa toisen maailmansodan aikaisesta Krakovan miehityksestä. Museossa on myös Schindlerin tarinaan liittyvää esineistöä, kuten työhuone, työpöytä ja seinällä oleva suuri Euroopan kartta, joka esiintyy myös elokuvassa.

Pöydän edessä on vitriinissä 1200 emaliastiaa - yksi jokaiselle pelastuneelle juutalaiselle.

Spielbergin elokuvan ystäviä on muistettu myös museon kahvilassa, joka on sisustettu elokuva-aiheisesti.

Tehtaan kanssa samassa kaupunginosassa sijaitsi sota-aikana juutalaisten ghetto ja pahamaineinen Plazowin keskitysleiri. Krakovan ghetto avattiin vuonna 1941 ja suljettiin kaksi vuotta myöhemmin, jolloin sen asukkaat siirrettiin keskitysleirille.

Ghetosta on jäljellä joitakin muurin osia ja rakennuksia sekä muistokyltti. Spielbergin elokuvassa ghettoa ei käytetty, sillä alue muuttui suuresti toisen maailmansodan jälkeen.

Schindlerin tehtaassa työskennelleet juutalaiset tulivat pääasiassa Krakovan Plazowin keskitysleiriltä, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä museosta.
Natsit purkivat leirin rakennukset ja marssittivat loput vangit Auschwitzin tuhoamisleirille ennen neuvostojoukkojen saapumista. Osa vangeista haudattiin alueelle joukkohautoihin. Plazowin leirin paikalla on nyt muistokyltti ja patsas.

Joukkotuhon kylä

Oswiecimin kylä ei ole monelle tuttu, mutta nimen saksankielinen versio Auschwitz sen sijaan on. Maailman suurin joukkohauta ja toisen maailmansodan kuuluisin tuhoamisleiri on yksi Puolan tunnetuimmista matkakohteista.

Noin 70 kilometrin päässä Krakovasta länteen sijaitseva Auschwitz on harvaan asutulla alueella, mutta hyvien rautatieyhteyksien varrella.

Periaatteessa leirin alueelle on vapaa pääsy, mutta usein matkailijat ohjataan opastetuille kierroksille. Opastettuun vierailuun kuuluu kaksi erillistä leiriä, Auschwitz ja Auschwitz-Birkenau.

Kierros alkaa Auschwitzin vanhoista puolalaisista sotilasparakeista, joista saksalaiset rakensivat alueen ensimmäisen keskitysleirin. Pääportilla on varastetun
Arbeit macht frei -kyltin tilalla nyt kopio.
Piikkilanka-aitaa, vartiokoppeja ja alkuperäisiä varoituskylttejä on runsaasti.

Parakeissa on vangeilta kerättyjä hiuksia, vaatteita, leluja ja jopa proteeseja. Esillä on myös teloituspaikka ja vankikopit, joista pienimmissä mahtui vain seisomaan.
Täällä vangeilla tehtiin lääketieteellisiä kokeita Josef Mengelen johdolla.

Auschwitz-Birkenau on suurempi, kymmenien hehtaarien kokoinen kenttä. Noin 300 puisesta parakista on säilynyt vain muutamia.
Alueen perällä on joukkotuhon monumentti ja valtavat kaasukammiot, jotka saksalaiset yrittivät tuhota räjäyttämällä vetäytyessään.

Kadonnut kulttuuri elpyy

Suurin osa Krakovan juutalaisista asui ennen toista maailmansotaa Kazimierzissa.

Lähes 80000 asukkaan yhteisöllä oli uusi ja vanha juutalainen hautausmaata sekä kuusi synagogaa, joista vanhimmat ovat peräisin keskiajalta.

Juutalaisten tilalle muutti uusia asukkaita sodan jälkeen, mutta synagoogat jäivät ilman käyttäjiä. Alueen rakennukset ovat säilyneet pitkälti toisen maailmansodan aikaisessa asussaan.

Kazimierz on yksi Krakovan suosituimmista matkailukohteista. Entistä ghettoa on elvytetty kesäisin järjestettävällä juutalaisen musiikin festivaalilla.

Kazimierzissä on myös muutamia kosher-ruokaa tarjoilevia ravintoloita. Kaupungissa asuu nykyisin juutalaisyhteisö, joka pitää yhtä synagogaa toiminnassa.
  • Krakova
  • puola

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    4. 4

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    5. 5

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    6. 6

      Eteläisessä Suomessa mahdollisesti vaarallinen ajokeli – merellä tuulee kovaa

    7. 7

      ”Vuosisadan ryöstö” Paraguayssa: Räjähteitä ja armeijatason aseita – kaupunki kuin sotatanner

    8. 8

      Yhdysvaltojen ydinsukellusvene saapui Etelä-Koreaan

    9. 9

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    10. 10

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    4. 4

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    8. 8

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    4. 4

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    5. 5

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    6. Näytä lisää