Kuisma

Matkat

Matkalla Harry Potterin kanssa

Julkaistu:

Englanti on Harry Potter -fanien unelmakohde. Jo ehta brittiaksentti ja englantilainen ilmapiiri tuovat

J. K. Rowlingin kirjojen maailman mieleen.

Tosifani haluaa nähdä kirjoista ja elokuvista tutut paikat. Teemakierroksen voi tehdä viikossa tai kahdessa, mutta kiireiselle riittää pelkkä Lontookin.

Harry Potter -kirjat matkaoppaiksi

Junamatkailu on paras tapa päästä oikeaan tunnelmaan. Englannissa on useita vanhoja höyryjunaratoja ja elokuvista tuttu Tylypahkan pikajunakin on vielä käytössä Severn Valley -radalla.

Junamatkailusta nauttii myös J. K. Rowling, joka keksi velhopoikansa junamatkalla.Potter-hengessä järjestetään opastettuja kiertomatkoja, mutta omatoimimatka tulee reippaasti halvemmaksi. Matkaoppaaksi riittävät Potterit - tietysti alkuperäiskielellä.

Lontoossa on vaikea välttyä Harry Potterilta varsinkaan tänä kesänä, kun seitsemäs kirja ja viides elokuva julkaistaan. Mainosjulisteita voi ihastella esimerkiksi kaksikerrosbussien kyljissä tai Bloomsbury-kustantajan toimiston ikkunoissa Soho Squarella.

Taikamaailmaan pääsee helposti kaduilla kuljeksien. Lontoossa kaikkialla näkyvät punaiset puhelinkopit ovat nähtävyys sinänsä. Yksi kopeista toimii samalla taikaministeriön sisäänkäyntinä.Melbourne Placen varrella silmät kannattaa kiinnittää Australian suurlähetystöön, joka esitti elokuvissa velhopankki Irvetaa.

Noitien ja velhojen ostosparatiisi sijaitsee Viistokujalla. Charing Cross Roadin varrella on Vuotava noidankattila -pubi, jonka takapihalta aukeaa taikaportti Viistokujalle.

Jos jalkoja alkaa painaa, elokuvateatterissa on hyvä levähtää. Loistokkaista ensi-illoistaan kuulu Leicester Square Odeon on paras paikka nähdä uusin Harry Potter -filmatisointi. Jos kukkaron nyörit ovat tiukalla, liput kannattaa hankkia edulliseen päivänäytökseen.

Sisäänpääsymaksu kannattaa uhrata myös Lontoon eläintarhaan, jossa Harry ensimmäistä kertaa huomasi osaavansa puhua käärmeiden kanssa.

Junalla Harry Potter -maailmaan

Junamatkalle lähdetään King's Crossin asemalta. Siellä on kuuluisa laituri 9 ja puoli, jolta Tylypahkan pikajuna lähtee velhokoulun lukukauden alussa. Elokuvien kohtaukset on tosin kuvattu laiturien 4 ja 5 välissä.

Ensimmäinen etappi Oxford on kuulu yliopistostaan ja arkkitehtuuristaan - sekä Harry Potterista. Yliopiston kirjasto Bodleian Library Radcliffe Squarella ja Christ Church College ovat nekin olleet kuvauspaikkoina.

Oxfordin yliopiston kirjasto muuttuu elokuvissa Tylypahkan kirjastoksi, jonka pölyisiltä hyllyiltä Harry ystävineen on etsinyt muun muassa monijuomaliemen valmistusohjetta.Lounais-Englannissa

Potter-fanin kannattaa suunnistaa Gloucesteriin. Kaupungin ylpeys on goottilainen katedraali vailla vertaa. Sen huomasivat myös elokuvantekijät.

Matka jatkuu kohti pohjoista. Goathland Station on idyllisen pikkukylän juna-asema, joka esitti Tylyahon asemaa kolmannessa Potter-elokuvassa. Asema sijaitsee North York Moors -kansallispuistossa

Lähellä Skotlannin rajaa sijaitseva Alnwick Castle on keskiaikainen linnoitus, jonka muurien suojissa Harry Potter -elokuvien huispausottelut on pelattu.

Harryn synnyinsijoille Skotlantiin

Potteristin unelmaloma päättyy Skotlantiin, josta Pottereiden äiti J. K. Rowling on kotoisin.Kirjailijan voi yhä nähdä Edinburghissa yhdessä lempikahviloistaan. The Elephant House -kahvilassa hän kirjoitti ensimmäistä kirjaansa.

Skotlannissa parasta on kuitenkin luonto. Kumpuilevat maisemat järvineen ja metsineen tuntuvat kätkevän Tylypahkan linnan aina seuraavan notkelman taakse.

Upeat maisemat aukeavat Potter-elokuvien maamerkiksi nousseelta Glennfinnanin sillalta. Höyryjunan kyytiin pääsee täälläkin, sillä Fort Williamista Mallaigiin liikennöi lähes Tylypahkan pikajunan veroinen puksuttaja.

Välillä kannattaa myös jalkautua. Paras päätös lomalle on vaellus Harry Potter -kirjojen maisemissa.

Tärpt

1. WoodburyWOODBURYN outlet-alue on kauppakammoisen painajainen: 220 vieri vieressä sijaitsevaa merkkiputiikkia houkuttelevat ostamaan. Manhattanilta lähtevä linja-auto vie shoppailijan tunnissa aivan ostoskaupungin ytimeen. Voit esimerkiksi löytää Levikset vain murto-osalla kotimaan hinnasta.Ostosmatkat: Port Authority (42nd Street ja Eighth Avenue) 2. Century 21CENTURY 21 houkuttelee ostajia sloganillaan, joka väittää liikkeen olevan yksi New Yorkin parhaimmista salaisuuksista. Herää aikaisin ja mene tavarataloon ensimmäisten joukossa ennen aamukahdeksaa. Tutki tarkkaan laukkuosasto ja hanki täältä alusvaatteet, mutta tiedä kokosi, sillä niitä ei saa lainkaan sovittaa!22 Cortlandt Street 3. Daffy'sKIRPPARIHAIN silmä erottaa Daffy'sin vaateröykkiöiden seasta todelliset aarteet. Aluksi näyttää, että olet saapunut paikalliseen halpahalliin, mutta hetken tongittuasi huomaat löytäneesi kukkaroystävällisen muotiputiikin. Daffysia mainostetaan miljonäärien alennusliikkeenä. Siellä on myös pieni kodinosasto.462 Broadway 4. Filene's BasementTÄMÄ on yksi Manhattanin vanhimmista halpistavarataloista. Ylimpään kerrokseen kannattaa kivuta jo maisemien tähden. Jokaisessa kerroksessa on shoppailun uuvuttamille tuoleja, joista voi ihailla Union Squarea. Välttele paikkaa silloin, kun siellä järjestetään hääpukujen alennusmyynti.4 Union Square South

5. Loehmann'sLOEHMANN'S myy vaatteiden lisäksi muun muassa asusteita, kenkiä ja hajuvesiä. Tutki erityisesti tavaratalon valtava bikinivalikoima ja upea mekko-osasto. Hanki pukuun sopivat korut täältä. Jos et tunnu löytävän sopivia asusteita, kokeile Loehmann'sin tarjoamaa shoppailuapua. Saatat lähteä liikkeestä kauppakassit notkuen.101 Seventh Evenue

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  2. 2

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  3. 3

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  4. 4

    Patrik Laine hurjassa vireessä: kahteen erään tehot 2+2

  5. 5

    Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

  6. 6

    MM-rallissa debytoiva superlupaus Kalle Rovanperä, 16, hukkasi poltteen ajamiseen: ”Autot kuukausikaupalla pölyttymässä”

  7. 7

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  8. 8

    Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

  9. 9

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  10. 10

    Legendaarinen tanssilava paloi korjauskelvottomaksi Pöytyällä – ”Tanssit on nyt tanssittu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  3. 3

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  4. 4

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  5. 5

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  6. 6

    Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

  7. 7

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  8. 8

    Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

  9. 9

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  10. 10

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  2. 2

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  3. 3

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  4. 4

    Patrik Laine hurjassa vireessä: kahteen erään tehot 2+2

  5. 5

    Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

  6. Näytä lisää