Ritva

Matkat

Valikko

Eläkeläinen vie läpi jään

Julkaistu:

Kotisatamassaan Kemin Ajoksessa murtaja Sampo näyttää pieneltä, ulapalla ei.
Eletään lopputalvea 2011, kaikki Suomen jäänmurtajat ovat työssä.

Itämerta peittää yhtenäinen kiintojää, ja ahtojää, tuulen kasaamat jäälautat, ovat hidastaneet rahtilaivoja ja risteilijöitä.

Myös maailman ainoa matkustajia kuljettava jäänmurtaja Sampo suuntaa jäiden keskelle ilman suurempia velvollisuuksia,
kunhan tarjoaa elämyksen matkustajilleen.

Vauhti ei ole hurja, vaikka aluksi matkataan avointa väylää. Jäätä on
silmänkantamattomiin.

Osa matkustajista jutustelee englanniksi, italiaksi ja kiinaksi, toiset
kiertelevät kameroineen.

Komentosillalla myös kapteeni Petter Tähtinen kuuntelee oppituntia jään murtamisesta espanjaksi:
– Sampo on kolme kertaa vastaavan kokoista laivaa painavampi, kölitön
ja pohjasta pyöreä. Se ei leikkaa jäätä terävällä keulalla vaan kiipeää sen päälle ja murtaa painolla.

Sampo jäi eläkkeelle 30 vuoden uran jälkeen 1987.

Uudet laivat rakennettiin yhä isommiksi, eikä Sampon
murtama 17 metrin jääränni enää riittänyt.

Valkoista tyhjyyttä

Matkanteon ääni ääni on muuttunut avoväylän jäätyä taakse ja Sampon
murtaessa jäätä altaan.

Moottorit pysähtyvät.

Hiljaisuus vastaa ympäröivää valkoista tyhjyyttä.

Ensimmäiset oransseihin kelluntahaalareihin änkeytyneet turistit näyttävät avaruusolioilta laskeutuessaan vaivalla jäälle ja liukuessaan Sampon murtamaan avantoon.

Puku paljastaa uimareista vain kasvot: jokaisella on leveä hymy. Voi vain kuvitella, miltä kokemus tuntuu päiväntasaajan eteläpuolen asukkaasta.

Sisätiloissa kerrataan kokemuksia. Risteilyisäntä Esa Ruuskanen
keskustelee vieraiden kanssa lähes 2 000 risteilyn
kokemuksella.

Miehistö huoltaa kelluntapukuja naureskellen hyväntahtoisesti eteläafrikkalaiselle, joka reilun tunnin jäällä kelkkailtuaan oli ihmetellyt,
kun ei sitä merta jo näy.

Neljältä Sampo palaa kotisatamaansa.

Sampo risteilee huhtikuun puoliväliin

Sampo risteilee jäätilanteen
mukaan joulukuusta huhtikuulle
(nyt 16.4. asti).

Neljän tunnin risteily maksaa
240 € (4–11 v. 133 €) ja sisältää
laivakierroksen, keittolounaan ja
uinnin pelastuspuvuissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      Armeija ja islamistit taistelevat luodein ja raketein kaupungin kaduilla Filippiineillä – ”Näin Isisin siellä”

    5. 5

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    6. 6

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    7. 7

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    8. 8

      Poliisi selvittää joukkotappelua Porvoon rannassa – kaksi venekuntaa otti yhteen

    9. 9

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    10. 10

      Karoliina luotti yleisö-oljenkorteen Miljonäärivisassa – ei olisi kannattanut: "Se oli tosi paha kysymys"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    4. 4

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    5. 5

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    6. 6

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    7. 7

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    8. 8

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    9. 9

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    10. 10

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      Armeija ja islamistit taistelevat luodein ja raketein kaupungin kaduilla Filippiineillä – ”Näin Isisin siellä”

    5. 5

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    6. Näytä lisää