Martta

Matkat

Valikko

Älä haksahda matkallasi huijaukseen - 5 rahanarvoista vinkkiä!

Julkaistu:

LIV
Matkustaessa kannattaa olla avarakatseinen ja avoin uusille asioille ja ihmisille. On kuitenkin hyvä muistaa olla varuillaan muutamissa tilanteissa, jottei loma mene pilalle.
1. Taskuvarkaat

Taskuvarkaat ovat olleet ainainen riesa. Nykyisin he toimivat yhä ammattimaisemmin. Varkaat liikkuvat ryhmissä: yksi vie huomiosi juttelemalla tai häiriköimällä ja toinen lompakkosi.

Muista, että varkaille kelpaavat muutkin kuin lompakot, kuten kamerat ja puhelimet. Pidä siis huoli tavaroistasi äläkä kanna suuria määriä käteistä mukanasi.

2. Pimeät taksit

Kun lentokentälle saapuu väsyneenä ja haaveillen hotellin sängystä, on helppo ratkaisu hypätä ensimmäisenä olevaan autoon. Kannattaa kuitenkin katsoa, minkälaisen auton penkille takamuksensa painaa.

Osa takseista on ”pimeitä takseja”, joiden kuskeilla ei välttämättä ole taksikuskin lisenssiä, ja he surutta kiskovat matkasta törkyhinnan. Pidä siis huoli, että valitset laillisen, kunnollisen taksin, joka kertoo hinnan joko etukäteen tai autossa on mittari.

3. Yliystävälliset
paikalliset

Monesti vieraassa maassa, kulttuurissa ja kielessä tarvitsee paikallisten apua. He voivat ohjata, opastaa ja neuvoja ihan hyvää hyvyttään, mutta jollakin saattaa olla kieroilut mielessään.

Jos joku apuaan tyrkyttävä, yliystävällinen lähestyy sinua, ole valppaana. Varsinkin silloin, jos tarvitset apua rahanvaihdossa, automaattinostoissa tai lippujen ostossa. Reipas auttaja saattaa nimittäin vetää välistä avustaessaan sinua.

4. ”Ei se ole tänään auki”

Esimerkiksi tuk-tuk-kuski saattaa sanoa sinulle, että paikka, jonne haluat, on kyseisellä hetkellä kiinni. Hän kuitenkin tarjoutuu viemään sinut toiseen, kauempana sijaitsevaan paikkaan, tuomaan sinut sieltä takaisin ja viemään sinut sitten ensiksi haluamaasi paikkaan. Näin hän saa avullasi tienattua enemmän. Älä siis heti usko, vaan selvitä itse, onko nähtävyys oikeasti auki.

5. Matikkanerot

Jotkut taksikuskit ja tarjoilijat saattavat veloittaessaan jekuttaa sinua. He voivat esimerkiksi laskea vaihtorahat väärin, väittää, ettet antanut tarpeeksi rahaa tai antaa sinulle väärennettyä rahaa takaisin.

Ole siis tarkkana vieraan valuutan kanssa, tunne valuuttakurssi ja uskalla sanoa, jos epäilet huijausta.
  • Liv

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    2. 2

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    3. 3

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    4. 4

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    5. 5

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    6. 6

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    7. 7

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    8. 8

      Kaksi autoa tuhoutui täysin tulipalossa Lieksassa – palopaikalta pakeni pikkupoika kovaa vauhtia toiseen suuntaan

    9. 9

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    10. 10

      Helpotus närästykseen voi löytyä lautaselta – kokeile näitä, kun oireet iskevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    5. 5

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    6. 6

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    7. 7

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    8. 8

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    9. 9

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    10. 10

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    2. 2

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    3. 3

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    4. 4

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    5. 5

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    6. Näytä lisää