Mauri

Matkat

Tee pyhiinvaellus Beatlesien Lontooseen!

Julkaistu:

LIV
Abbey Roadin suojatie on Beatles- fanien pyhiinvaelluskohde numero yksi. IS listasi muutkin Lontoon Beatles-paikat.
1. Abbey Road Studios, 3 Abbey Road, NW8 9AY

Lukuun ottamatta Hey Judea ja viittä muuta kappaletta The Beatles levytti musiikkinsa Abbey Roadin studioilla pohjois-Lontoossa.

Muistoksi näistä seitsemästä vuodesta Beatlesit nimesivät viimeisen levynsä
Abbey Roadiksi ja kuvauttivat sen kannen studion edessä sijaitsevalla
suojatiellä.

Suojatiestä on vuosien saatossa tullut Beatles-fanien pyhiinvaelluskohde numero yksi. Siellä on aina porukkaa kuvauttamassa itsensä Beatlesien tyyliin, jotkut jopa paljasjaloin, kuten Paul McCartney levyn kansikuvassa.

Studioilla on oma nettikamera, josta voi katsella, mitä suojatiellä tapahtuu.

www.abbeyroad.com

2. Marylebone Station, Melcombe Place, NW1 6JJ

Beatlesien
ensimmäinen elokuva
Hard Day's Night alkaa bändin yrittäessä päästä kirkuvan fanilauman ohi Liverpoolista Lontooseen lähtevään junaan.

Kohtaus kuvattiin pienellä Marylebonen asemalla Lontoossa. Aseman julkisivu ei ole muuttunut sitten 1960-luvun oikeastaan lainkaan.

3. Marylebonen maistraatti, 97-113 Marylebone Road, NW1 5PT

Paul McCartney ja
Ringo Starr menivät kumpikin naimisiin Westminsterin vanhalla kaupungintalolla.

Paul tapasi amerikkalaisen rockvalokuvaajan Bag O'Nails -klubilla vuonna 1967, ja pari alkoi tapailla. Pari vuotta myöhemmin Linda tuli raskaaksi, ja Paul päätti tehdä naisesta kunniallisen.

Linda McCartney oli Paulin suurin rakkaus, ja avioliitto oli onnellinen aina Lindan kuolemaan saakka vuonna 1998. Parilla oli kolme yhteistä lasta:
Mary, Stella ja James.

Lisäksi
Heather-tytär on Lindan edellisestä avioliitosta. Ringo nai Bond-tyttönsä Barbara Bachin maistraatissa huhtikuussa 1981.

4. 34 Montagu Square, W1H 2LJ

Muutettuaan Lontooseen Beatlesit asuivat ensin yhdessä Mayfairissa Green Streetillä. Paul asusteli ensin Wimpole Streetillä keskustassa, mutta osti myöhemmin talon läheltä Abbey Roadin studioita, jossa hän vieläkin asuu (7 Cavendish Avenue).

John Lennon muutti vaimonsa
Cynthian ja poikansa Julianin kanssa Kensingtoniin, ja George Harrison asusteli bändin manageri Brian Epsteinin kanssa Knightsbridgessä.

Ringon ensimmäinen Lontoon-asunto sijaitsee osoitteessa 34 Montagu Square ,W1.

Paul asusteli asunnossa jonkin aikaa Ringon jälkeen ja käytti sitä levytysstudiona. Muun muassa
Eleanor Rigby on saanut alkunsa siellä.

Paulin jälkeen asunnon valloittivat
Jimi Hendrix ja hänen tyttöystävänsä
Kathy Etchingham. Viimeiset kuuluisat asukkaat olivat John Lennon ja Yoko Ono, jotka otattivat Two Virgins -levynsä kansikuvan asunnossa.

www.34montagusquare.com

5. 3 Savile Row,
W1S 3PB

Beatlesit ostivat viisikerroksisen toimistorakennuksen perustamansa Apple-yhtiönsä päämajaksi vuonna 1968. Beatlesit eivät olleet kuitenkaan bisnesmiehiä, ja sekä yhtiö että bändi hajosivatkin melko pian tämän jälkeen.

Viimeiseksi tempauksekseen Beatlesit kiipesivät Savile Row -talonsa katolle ja pitivät siellä viiden kappaleen konsertin, joka filmattiin
Let It Be -elokuvaan.

John Lennon kuittaa elokuvan lopussa bändin yhdeksänvuotisen levytysuran vitsailemalla: "Toivottavasti pääsimme läpi tästä koe-esiintymisestä.".

Ilpo Musto

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    2. 2

      HS: Helsingissä teinien seksikauppa on nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille tuttu ilmiö – jopa 10-vuotiailta yritetään ostaa seksiä

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Sauli Niinistö ja Mikael Granlund tapasivat Minnesotan ottelun alla – katso kuvat nauravasta kohtaamisesta

    5. 5

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    6. 6

      Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – kaksi junavaunua törmäsi, 10 tonnia vetyperoksidia vuoti maahan

    7. 7

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    8. 8

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    9. 9

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    10. 10

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    8. 8

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    9. 9

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    10. 10

      ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    2. 2

      HS: Helsingissä teinien seksikauppa on nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille tuttu ilmiö – jopa 10-vuotiailta yritetään ostaa seksiä

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Sauli Niinistö ja Mikael Granlund tapasivat Minnesotan ottelun alla – katso kuvat nauravasta kohtaamisesta

    5. 5

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    6. Näytä lisää