Miia, Mira, Mirva

Matkat

Valikko

Vieraile näissä ennen kuin on liian myöhäistä - 10 katoavaa matkakohdetta

Ympäristösivusto on listannut kymmenen paikkaa, jotka matkailijoiden tulisi kokea ennen kuin ne katoavat ilmastonmuutoksen myötä.
Daily Mail kertoo ympäristösivusto The Mother Nature Networkin listanneen Yhdysvaltain Montanassa sijaitsevan Glacierin kansallispuiston listansa sijalle yksi.

Näin sen vuoksi, että viime vuosisadan aikana jäätiköiden määrä on pudonnut 150:stä 27:ään uhaten kasvi- ja eläinlajeja, jotka elävät kylmän veden voimin.

Amerikan alkuperäiskansat tuntevat tämän metsien, niittyjen ja järvien maiseman nimellä "Shining Mountains", "hohtavat vuoret" ja "Backbone of the World",  "maailman selkäranka". Alue on monien lajien kotiseutua, kuten harmaakarhun ja suden.

Ympäristötutkijat ovat sanoneet, että Yhdysvaltain läntisen puolen vuorten ekosysteemi on erityisen herkkä ilmastonmuutokselle.

Listan toiselle sijalle on päässyt Venetsia Italiassa, koska kaupunki tulvii niin usein.

Tutkijoiden mukaan kaupunki uppoaa veteen viisi kertaa nopeammin kuin entisinä aikoina uskottiin.

Venetsian tilanteen sanotaan olevan äärimmäisen vakava, sillä vuosisatoja vanhan kaupungin tulvavedet eivät ota laskeakseen.

Australian koillisrannikolla sijaitseva Iso valliriutta on listan sijalla kolme.

Kyseessä on maailman suurin koralliriutta, josta löytyy 400 korallityyppiä, 1500 kalalajia ja 4000 nilviäistyyppiä.

Ilmastonmuutos on kuitenkin yksi riutan suurimmista pitkän aikavälin uhista. Se lisää meren happamuutta ja nostaa veden lämpötilaa sekä korkeutta.

Tässä lista paikoista, joita ilmastonmuutos uhkaa:

1. Glacierin kansallispuisto
2. Venetsia
3. Iso valliriutta
4. Saharan autiomaa
5. Malediivit
6. Patagonia
7. Bangladesh
8. Alaskan tundra
9. Etelä-Australian takamaa
10. Alpit

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    2. 2

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    3. 3

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    4. 4

      Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. 6

      Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Jari Lindström kertoo HS:lle hetkestä, jolloin kaksi ministerisalkkua vei sairaalaan: Aivoinfarkti oli lähellä

    9. 9

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    10. 10

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    2. 2

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    3. 3

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    4. 4

      Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. Näytä lisää