Aatu, Aatto

Matkat

Valikko

Tavoitteena vähemmän seksikäs henkilökunta - lentoemännät käytöskouluun!

Julkaistu:

Virgin Australia -lentoyhtiön henkilökuntaa laitettiin opettelemaan tapoja.
The Telegraphin mukaan australialaisen lentoyhtiö Virgin Australian matkustamohenkilökuntaa on käsketty käytöskouluun oppimaan etikettiä, oikeaa ryhtiä ja puhetyyliä.

Syy näihin on Virginin kilpailu toista australialaista lentoyhtiötä Qantasia vastaan. Virgin haluaa erityisesti saada työmatkailijat omille lennoilleen.

Muutosten jälkeen lentoemännät eivät saa enää kutsua matkustajia erityisesti Australiassa yleisellä termillä "mate" eli kaveri. Sanaa saa käyttää ainoastaan silloin, jos matkustaja lentää koneessa usein ja tämä on erityisesti pyytänyt lentoyhtiöltä mate-sanan käyttöä.

Henkilökunnalle opetetaan käytöskoulussa tapoja esimerkiksi ruoasta ja juomasta, hiustenlaitosta ja kehonkielestä. Esimerkiksi käsivarsien ristiin laittaminen on kiellettyä, sillä se voi antaa henkilöstä puolustautuvan kuvan toisille.

Muutos on suuri lentoyhtiön aikaisempaan rennompaan linjaan. Yksi lentoemännistä on kertonut käytöskoulun yhdeksi syyksi myös sen, että lentoyhtiö on halunnut päästä eroon sille langetetusta seksistisestä kuvasta.

- Yhtiö haluaa meidän hankkiutuvan eroon siitä seksikkäästä tyylistä, joka meihin on yhdistetty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Lyötkö päätäsi tiiliseinään tämän arvoituksen kanssa – voiko tehtävän ratkaista?

    4. 4

      Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

    5. 5

      Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

    6. 6

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    7. 7

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    8. 8

      Lauri teki monta turhaa reissua aamuyöllä, mutta viimein onnistui – katso upea utuinen kuva!

    9. 9

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    10. 10

      Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    4. 4

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    8. 8

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    9. 9

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    10. 10

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Lyötkö päätäsi tiiliseinään tämän arvoituksen kanssa – voiko tehtävän ratkaista?

    4. 4

      Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

    5. 5

      Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

    6. Näytä lisää