Atso

Matkat

500 euroa pihvistä ja sinapista? Maailman 10 hämmentävimmän kallista ravintolaa

Julkaistu:

Joihinkin ravintoloihin voi tuhlata helposti puoli omaisuutta.
CNNGo on listannut maailmasta kymmenen kallista ravintolaa, joiden hinta-laatu-suhde ei kuitenkaan ole välttämättä aina siitä parhaasta päästä.

1. Aragawa, Tokio, Japani

Tämä ravintola tarjoaa vain yhtä pääruokaa, pihviä, josta asiakkaiden täytyy enimmillään maksaa jopa 600 dollaria eli vajaat 500 euroa per henkilö.

Vaikka Aragawa-ravintolalta löytyy Michelin tähti, se sijaitsee toimistorakennuksen kellarissa eikä sillä ole edes internetsivuja.
Ravintolan liha on Kobe-häränlihaa, joka on tunnettua siitä, että karja saa nauttia elinaikanaan muun muassa sake-oluesta ja hieronnasta.

Aterian keskihinta on noin 400 dollaria eli reilut 300 euroa, eikä hintaan sisälly edes juoma, palvelu tai kastike. Pihvejä kun pidetään niin hyvinä, ettei niiden kanssa suositella syötäväksi muuta kuin sinappia. Alkupalaksi voi saada salaattia tai kampasimpukkaa.

Ruokabloggaaja Adam Goldberg kävi maistamassa ruokaa, maksoi siitä 500 dollaria (noin 400 euroa), eikä aio mennä takaisin.

2. Ithaa, Malediivit

Maailman ensimmäinen vedenalainen ravintola sijaitsee viisi metriä merenpinnan alapuolella. Ravintolan rakentaminen maksoi 5 miljoonaa dollaria eli yli neljä miljoonaa euroa.

Asiakkaiden ympärillä uivat lasin takana kalat ja hait. Ulkopuoliset otukset eivät kuitenkaan pääse ihmisten joukkoon, jotka saavat tuntea olevansa kuin akvaariossa.

Ravintolassa tarjoillaan mereneläviä ja muita lännen suosikkeja malediivilaisella korostuksella. Aterian hinnaksi tulee noin 300 dollaria eli reilut 240 euroa.

3. Masa, New York, Yhdysvallat

Sushikokki Masa Takayama saapui Los Angelesista New Yorkiin ja perusti uuden ravintolan.

Ravintolassa aterian hinnaksi tulee noin 400 dollaria (yli 300 euroa), eikä siihen kuulu juomat, verot eikä tipit. Vaikka ruoka ei ole sushia erikoisempaa, ovat newyorkilaiset hullaantuneet ravintolaan. Pöytävaraukset tehdään aina kuukautta eteenpäin.

4. Alain Ducasse au Plaza Athénée, Pariisi, Ranska

Ravintola, joka huokuu vanhan ajan glamouria. Katosta löytyy kattokruunu, jonka 10 000 kristallia hohtavat kuin sadepisarat.

Ravintolan on perustanut Alain Ducasse, joka on palkittu lukuisilla Michelin-tähdillä. Ravintolasta saa esimerkiksi alkupalaksi höyrytettyjä katkarapuja kaviaarin kera. Nämä 250 dollarin (noin 200 euron) hinnalla. Pääateriasta saa maksaa vielä kaksikertaisen hinnan, ilman viinikellarista haettua viiniä.

Ruokablogin The Skinny Bibin kirjoittajaan ruoka ei tehnyt vaikutusta. Hänen mielestään aterian ainoa jännittävä hetki oli se, kun lasku saapui.

5. Solo per Due, Umbria, Italia

Ravintola on yltäkylläisesti koristeltu ja sijaitsee puutarhan vieressä, jossa kasvaa kauniita palmuja. Aterian hinta on noin 330 dollaria (noin 270 euroa) per henkilö.

Ravintolan ruoka on paikallista, kuten pastaa, lampaan juustoa, marjoja, lihaa, kalaa ja kotona tehtyä leipää. Ruokajuomaksi tarjoillut viinit haetaan omasta kellarista.

Halutessaan ravintolasta voi saada omat ilotulitukset taivaalle ja Ferrari voi hakea asiakkaan ovelta ovelle. Kyytiä voi tarvitakin, sillä ravintola, vanha 1800-luvun aikainen kartano, voi olla vaikea löytää.

6. French Laundry, Kalifornia, Yhdysvallat

Thomas Kellerin huippuravintolassa tarjoillaan paikallista ruokaa ranskalaisin kääntein. Pöytävarauksen jälkeen tulee odottaa ainakin kaksi kuukautta, ennen kuin pääsee syömään.

Aterian kerrotaan maksavan yleensä noin 270 dollaria (reilut 200 euroa), mutta Huffington Postin bloggaaja sai selville, että keskimääräinen lasku on tosiasiassa 957 dollaria (noin 780 euroa) asiakkaalta. Tämä johtuu luultavasti kalliista lisukkeista, kuten hanhenmaksasta ja Kobe-lihasta.

Ravintolaan on tiukka pukukoodi ja sen kasvikset tulevat omalta kasvitarhalta.

7. Mezzaluna, The Dome at Lebua, Bangkok, Thaimaa

Bangkokin korkeimman rakennuksen huipulla sijaitsevassa ravintolassa on lasiset lattiat ja katot, jotta näkymät ovat varmasti joka suuntaan.

Ravintolan ovat perustaneet kaksoset Thomas ja Mathias Sühring, jotka tekevät ravintolassa kaiken itse, yrttiöljyistä lähtien.

Heidän tunnetuimpiin ruokiinsa kuuluu esimerkiksi japanilainen makrilli pippurisessa tomaattikeitossa. Jälkiruoaksi ravintolasta saa esimerkiksi tryffelijäätelöä. Lisukkeineen jäätelö maksaa 200 dollaria (noin 160 euroa).

Bloggajien mukaan ruoat ovat moitteettomasti tehtyjä, mutta nälkäiseksi aterioimisesta saattaa jäädä.

8. The Fat Duck, Berkshire, Englanti

Britannian arvostetuin ja kallein ravintola ei löydy Lontoosta, vaan pienestä kylästä lähellä Windsorin linnaa.

Ravintolan kokki Heston Blumenthal on muuttanut monet ruokalajit kummallisiksi sekoituksiksi. Eräs esimerkki tästä on etanapuuro tai pekonin ja kananmunan makuinen jäätelö.

Blumenthal harrastaa myös molekyylikeittiötä, johon kuuluu esimerkiksi kuivajään ja muiden kemiallisten aineiden hyödyntäminen. Ateria ravintolassa maksaa noin 300 dollaria (noin 240 euroa) ilman viiniä.

9. Varvary, Moskova, Venäjä

Molekyylikeittiön ravintola sijaitsee ravintolakompleksin ylimmässä kerroksessa. Koristuksiin kuuluvat kattokruunut ja koristeköynnökset.

Ravintolan perustaja Anatoly Komm on koulutettu geofyysikko, joka siirtyi muotimaailmasta keittiöön. Nyt hän kokkaa kaikkea artisokkakeitosta hanhenmaksaan.

Ateria, johon sisältyy monia pieniä osia, maksaa 270 dollaria (noin 220 euroa) ilman viinejä, jotka voisivat kolminkertaistaa hinnan.

The Skinny Bib -blogin kirjoittaja kertoi pitävänsä ravintolan laadukkaista ruoista, mutta puolivälissä ateriaa ilmoitti kyllästyneensä keittoruokiin. Perunaa tillin ja punaisen kaviaarin kera hän kuitenkin julisti rakastavansa.

10. Alinea, Chicago, Yhdysvallat

Ravintolan lasku on keskiarvoltaan noin 736 dollarin (noin 600 euron) hintainen. Ravintola tarjoaa erikoisia kokemuksia.

Esimerkiksi jääveistos muuttuukin juuresmehuksi, jota asiakkaat voivat juoda pilleillään. Ravintolan merkkiannos taas sekoittelee kuumaa ja kylmää ruokaa, joiden maut sekoittuvat suussa.

Ruoat tarjoillaan lisäksi tuoksuvien tyynyjen päällä. Ruoaksi saattaa saada myös esimerkiksi syötävän heliumpallon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    2. 2

      EK10: Uskomaton tilanne – suomalaisille neloisvoitto ja neloisjohto, Lapille kuudes pohja-aika

    3. 3

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    4. 4

      Pikkulapsi putosi kerrostalon ikkunasta Helsingissä – loukkaantui vakavasti

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. 6

      Postilla kävi järkyttävä kirjemoka Savossa – Kutsu lapsen hautajaisiin ei tavoittanut vieraita

    7. 7

      Menikö "nakutrendi" liian pitkälle? Tosi-tv-tähden uikkari ei välttämättä sopisi yleiselle uimarannalle – "Upea luonnollinen figuuri"

    8. 8

      IS seuraa: Hampurissa yksi kuollut miehen hyökättyä veitsen kanssa

    9. 9

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    10. 10

      Marcus Grönholm muisteli karvasta tallimääräystä – ”Sanoin, että älä nyt j***lauta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    7. 7

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    8. 8

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    10. 10

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    2. 2

      EK10: Uskomaton tilanne – suomalaisille neloisvoitto ja neloisjohto, Lapille kuudes pohja-aika

    3. 3

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    4. 4

      Pikkulapsi putosi kerrostalon ikkunasta Helsingissä – loukkaantui vakavasti

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. Näytä lisää