Elviira, Elvi

Matkat

Valikko

Hitlerin uhreja, satanismia, välkkyviä valoja - Uskaltaisitko yöpyä näissä vainotuissa hotelleissa?

Julkaistu:

Hotels.com-sivusto on kerännyt haamujen valtaamia hotelleja.

Timberline Lodge, Oregon, Yhdysvallat (kolme tähteä)

Muistatteko Stephen Kingin kirjaan perustuvan Stanley Kubrickin ohjaaman kauhuklassikko Hohdon? Jack Nicholsonin tähdittämän elokuvan tapahtumat sijoittuvat The Overlook -nimiseen hotelliin, jonka talvihoitajan tehtävät Nicholsonin roolihahmo kirjailija Jack Torrance ottaa perheineen vastaan.

Pitkän talven aikana Jackin mielenterveys pettää ja meno muusta maailmasta eristyksissä olevassa hotellissa muuttuu karmivaksi. The Overlook -hotellia ei oikeasti ole olemassa, mutta elokuvan ulkokuvauksia varten Kubrick valitsi juuri Mount Hood -vuoren juurella jylhissä maisemissa sijaitsevan Timberline Lodge -hotellin.

Hotel Queen Mary, Long Beach, USA (kolme tähteä)

Queen Mary on entinen valtamerialus, jossa on legendan mukaan kuollut 1500 ihmistä. Laivan historiasta liikkuu useita yliluonnollisia tarinoita: laivan kokista esimerkiksi kerrotaan, että ruoan tasoon tyytymätön miehistö työnsi hänet uuniin ja poltti hänet.

Monien laivalla kuolleiden matkustajien ja miehistön jäsenten huhutaan kummittelevan alakannella. Merimiehet kertovat, että laiva on ollut kirottu siitä asti, kun Hitler lupasi suuren palkkion sille, joka pystyy upottamaan laivan. Hytissä B340 kerrotaan olleen niin paljon yliluonnollista toimintaa, että sitä ei enää edes myydä majoituksena.

Brown Palace Hotel & Spa, Denver, USA (neljä tähteä)

Denverin Brown Palace Hotel & Spa avattiin vuonna 1892, ja pitkän historiansa aikana se on kerännyt oman kokoelmansa kummitustarinoita. Hotellin ylimmissä kerroksissa vuokrattiin pysyviä asuntoja vuosina 1940-1955.

Rouva Louise Crawford Hill oli hotellin vakioasukas huoneessa 904. Myöhemmin näiden kerrosten ollessa remontissa historiallisen opastuskierroksen aikana kerrottiin tarinoita huoneistojen entisistä asukkaista.

Kun opastuskierroksen vetäjä kertoi rouva Hillin elämästä ja sydänsuruista, hotellin vaihde alkoi saada puheluita huoneesta 904. Puhelimesta kuului kuitenkin vain häiriöääniä.

Huone 904 oli tyhjennetty kaikista huonekaluista, eikä siellä ollut puhelinta remontin aikana. Kierroksen vetäjä ei enää kerro rouva Hillin tarinaa kierroksillaan, ja puhelut huoneesta 904 loppuivat.

Partner Ayala Berganza, Segovia, Espanja (kolme tähteä)

Segoviassa sijaitseva Ayala Berganza on entinen palatsi. Rakennuksen kauneus on ristiriidassa talon traagisen maineen kanssa. Kolme varasta murtautui taloon vuonna 1892 tappaen omistajan, hänen palvelijansa sekä kissansa poikkeuksellisen julmalla tavalla. Murhaajat teloitettiin vuonna 1894.

Rikos painui unohduksiin vuoteen 1902 asti, jolloin kuuluisa espanjalainen taidemaalari Zuloaga vuokrasi talon yhdessä ystävänsä Ramon Urangan kanssa. Legendan mukaan Urangan ensimmäisen kerran astuessa taloon, hän näki kellarissa hampaattoman naisen, joka palvoi saatanaa kynttilämenoin. Nainen oli nopeasti haihtunut takkaan. Zuloaga maalasi kuuluisan taulunsa San Milla¡nin noidat kertomuksen inspiroimana.

Nykyään rakennus toimii kauniina hotellina, vaikkakin ihmiset kertovat öisin kuuluvista huudoista ja kirkumisista.

Napa River Inn, Napa, USA (kolme tähteä)

Vain rohkeimmat uskaltavat yöpyä Kalifornian Napassa sijaitsevan Napa River Innin huoneissa 207 ja 208. Hotelli rakennettiin alun perin vuonna 1885, ja se toimi myllynä vuoteen 1975 asti.

Entinen omistaja Robert Keig tappoi itsensä. Hänen vaimonsa huhutaan yhä kummittelevan hotellissa. Rouva Keig lukitsi itsensä huoneisiin 207 ja 208 odottamaan omaa kuolemaansa. Henkilökunta kertoo, että huoneiden ovet yhä avautuvat ja sulkeutuvat omia aikojaan, vaikka huoneissa ei olisi ketään.

Congress Plaza Hotel, Chicago, USA (kolme tähteä)

Välkkyvä valo tulkitaan usein viestiksi tuonpuoleisesta. Chicagon Congress Plaza Hotelissa valoja vilkuttaa itse hehkulampun keksijä, Thomas A. Edisonin. Huhutaan, että samassa hotellissa kummittelee myös entinen presidentti Franklin D. Roosevelt

Myös kuuluisan gangsteripomo Al Caponen väitetään kummittelevan hotellissa. Al Capone oli hotellin omistajana lyhyen aikaa ja piti sitä myös päämajanaan. Caponen salaisten pakoreittien sanotaan vieläkin löytyvän hotellista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    3. 3

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    4. 4

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    5. 5

      Ensimmäinen kuva julki: Al-Qaidan vankina ollut ruotsalaismies tapasi perheensä lähes kuuden vuoden jälkeen

    6. 6

      DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

    7. 7

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    8. 8

      Video liikuttavasta hetkestä julki: Sirpa Selänne pyyhki kyyneleitä, kun Teemu sai kuulla valinnastaan Hall of Fameen

    9. 9

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    10. 10

      Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    6. 6

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    7. 7

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    8. 8

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    9. 9

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    10. 10

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    3. 3

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    4. 4

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    5. 5

      Ensimmäinen kuva julki: Al-Qaidan vankina ollut ruotsalaismies tapasi perheensä lähes kuuden vuoden jälkeen

    6. Näytä lisää