Leo

Matkat

Valikko

Matkustaja vitsaili koneessa - koko henkilökunta joutui huumetesteihin

Julkaistu:

Lentokoneen matkustajan vitsailu vei henkilökunnan huumetesteihin.
Daily Mailin mukaan lentoyhtiö U.S. Airwaysin matkustajan vitsi myöhästytti koko lentoa monilla tunneilla.

Kyseinen matkustaja kun heitti ilmaan vitsin, jonka mukaan lennon henkilökunta olisi ollut koko edellisen yön juhlimassa. Kohtalokas vitsailu johti koko henkilöstön huumetesteihin, jotka osaltaan myöhästyttivät lentoa.

Lennon piti lähteä aamuyhdeksältä Iowan Des Moinesista. Lento oli kuitenkin jo valmiiksi kaksi tuntia myöhässä, kun sen matkustajille kerrottiin myöhästymisen johtuvan henkilökunnan edellisen lennon myöhästymisestä edellisenä iltana.

Kun noin kello 11 matkustajia alettiin päästämään sisään koneeseen, matkustaja Glen Clark kuuli toisen miehen kysyvän lentoemänniltä, johtuiko viivästyminen siitä, että he olivat juhlineet edellisenä yönä liian paljon.

- Hän sanoi sen vitsailevaan tyyliin, enkä itse paljon asiaa miettinyt. Kuulin kuitenkin muiden ympärillä olevien matkustajien nauravan vihjailulle, kertoo Clark.

Matkustajien istuuduttua koneeseen lentäjä kuitenkin kuulutti henkilökunnan menevän huumetesteihin sen vuoksi, mitä on sanottu.

Testien jälkeen lentäjä puolusti testejä sillä, että jos joku tekee tuollaisen syytteen, on asia otettava vakavasti.

Lopulta kuusi tuntia aikataulusta jäljessä, kello 13 maissa, lento pääsi lähtemään Pohjois-Carolinan Charlotteen.

Clarkin mukaan vitsin esittänyttä matkustajaa ei päästetty enää lennolle. Kaikki henkilökunnan jäsenet läpäisivät huumetestit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    2. 2

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

    6. 6

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    7. 7

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    8. 8

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    9. 9

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    10. 10

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    7. 7

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    8. 8

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    9. 9

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    10. 10

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    2. 2

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

    6. Näytä lisää