Aija, Aava

Matkat

Valikko

Air Finland -matkalaisten epäonni ei lopu: Bussikin pysäytettiin

Osa Konkurssiin tiistaina menneen Air Finlandin lomalaisia pääsi kotiin Turkin Alanyasta torstai-iltana
Freebird Airlinesin kone laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle tasan kello 20.

Kentällä Turkissa lomailleita vanhempiaan odottanut Niina Ruutinen kertoo, että Air Finland oli luvannut tiedottaa kotimatkasta kuuden tunnin varoitusajalla.

Gural-hotellissa asuneille 22 suomalaiselle oli kuitenkin tullut kova kiire 180 kilometrin päässä sijaitsevalle Antalyan lentokentälle:

- Poliisi oli pysäyttänyt bussin ylinopeuden takia, Ruutinen kertoo.

Tieto konkurssista herätti suuttumusta.

- Kyllä sieltä ensin tuli kirosanoja, kun äiti soitti ja kertoi tapahtuneesta.

Parisataa euroa lisäkuluja

Freebird Airlinesilla Helsinkiin palanneita matkustajia valui ensin yksittäin tullialueen ovesta 2B-tuloaulaan.

Isomman aallon mukana saapuivat myös Ruutisen odottamat Jorma ja Tarja Ruutinen.

- Koitui tästä varmaan 200-250 euroa ylimääräistä maksettavaa, kun jouduimme ostamaan lisäaikaa hotellihuoneeseen, plus tietysti kaikki puhelinkulut, kun jouduimme soittelemaan Suomeen, pohtii Jorma Ruutinen.

Ruutiset olivat alun perin lähdössä Suomeen samana päivänä kuin tieto Air Finlandin konkurssista tuli.

- Mietimme vain, että mitäs me nyt teemme. Sitten maksoimme ensin hotelliin neljä tuntia lisäaikaa. Myöhemmin kaikki hotellin suomalaiset kerääntyivät uima-altaalle kriisipalaveriin, Jorma Ruutinen sanoo.

Lopulta lähtö lentokentälle tapahtui iltapäivällä niin nopeasti, ettei veritulppariskistä kärsivä Ruutinen ehtinyt laittaa edes lentosukkia jalkaan.

- Ne pitäisi laittaa jalkaan heti aamulla. Odotan pääsyä leikkaukseen, Ruutinen sanoo ja esittelee violetiksi tummunutta turvonnutta nilkkaansa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    3. 3

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    4. 4

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    5. 5

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    6. 6

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    6. 6

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    7. 7

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    8. 8

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    9. 9

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    10. 10

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    3. 3

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    4. 4

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    5. 5

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    6. Näytä lisää