Minna, Vilma, Miina

Matkat

Valikko

Luksusristeily muuttui painajaiseksi: "Gestapon taktiikat käytössä"

Julkaistu:

Kahden miehen letkeä lomaristeily muuttui painajaiseksi, kun heidät heitettiin putkaan.

Israelislaismiehet olivat matkalla Floridasta lähteneellä risteilyllä, kun naismatkustaja syytti heitä raiskauksesta, jota he eivät olleet tehneet.

Asiasta uutisoi The New York Post.

Miesten suunnitelmana oli vierailla risteilyllä Haitilla ja Jamaicalla. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun laivan miehistö herätti heidät ensimmäisenä yönä aamulla kello viideltä kesken unien. Ilman mitään selitystä heidät kuljetettiin laivan yleisten tilojen halki laivan putkaan.

Seitsemän tuntia myöhemmin heille kerrottiin, että heitä syytetään tuntemattoman naisen raiskauksesta. Nainen perui myöhemmin lausuntonsa, myöskään lääkärin tutkimuksen perusteella naista ei ollut raiskattu. Vaikka nainen perui lausuntonsa ja lääkäri antoi omansa, laivayhtiö ei kuitenkaan vapauttanut miehiä, vaan piti heidät vangittuna koko viikon risteilyn ajan.

Miesten asianajaja syyttää laivayhtiötä "Gestapon taktiikoiden käytöstä viattomia miehiä vastaan."

Miehet ovat nyt haastaneet Roayl Caribbian Cruisesin oikeuteen. He syyttävät yhtiötä aiheettomasta pidätyksestä ja vangitsemisesta, pahoinpitelystä ja kohtuuttomasta henkisestä kivusta. He haluavat vähintään 100 miljoonan dollarin korvaukset.

- Minut vangittiin täysin syyttä. En voi edes selittää, kuinka peloissani olin, kertoo toinen miehistä The New York Postille.

- Ensi kerralla, kun menemme matkalle en aio iskeä tyttöjä. En puhu kenellekään, toteaa toinen miehistä.

Royal Caribbian yhtiön edustaja on sanonut, että yhtiö ottaa syytökset vakavasti. Sen mukaan laivahenkilökunta noudatti vain yhtiön toimintaohjeita.

Lähde: The New York Post

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Poliisi: Kalju viiksimies pahoinpiteli kolme miestä puistossa – vihjeitä tekijästä kaivataan

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      Lehdet: Manchesterin itsemurhapommittajan viimeiset sanat äidilleen: ”Anna anteeksi”

    7. 7

      Onko Android-puhelimen muisti koko ajan lopussa? Kokeile tätä helppoa niksiä

    8. 8

      Aamuöinen pelastustehtävä Saaristomerellä – henkilö putosi matkustajalaivasta mereen

    9. 9

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    10. 10

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    6. 6

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    7. 7

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    10. 10

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Poliisi: Kalju viiksimies pahoinpiteli kolme miestä puistossa – vihjeitä tekijästä kaivataan

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. Näytä lisää