Mauno, Maunu

Matkat

Nuorille suomalaisnaisille harvinainen tauti Thaimaan lomalta

Julkaistu: , Päivitetty:

Kahdella henkilöllä on todettu Helsingin ja Uudenmaan yliopistollisen sairaalan alueella harvinainen tuhkarokko.

Nuorehkot, Espoosta ja Keravalta kotoisin olevat naiset sairastuivat tuhkarokkoon pääsiäisen aikoihin.

Tartunnan he olivat saaneet Thaimaasta, jossa molemmat olivat lomailemassa Phuketin alueella.

Molemmat sairastuneet naiset palasivat Suomeen Thaimaasta sattumalta samalla lennolla pitkäperjantaina 6. huhtikuuta.

He ovat nyt parantuneet taudista, mutta HUS on kartoittanut sairastuneiden henkilöiden lähipiirin ja kehottanut MPR-rokotesuojan ulkopuolella olevia hakeutumaan rokotettavaksi tai tarvittaessa hoidettavaksi.

Tartuntatapaukset vahvisti IS:lle HUS:n infektiolääkäri
Iiro Jääskeläinen.

- Kyse on valitettavista yksittäistapauksista, eikä tässä ole mitään dramatiikkaa. Sairastuneilla ei ole ilmennyt yhteistä tartunnan lähdettä, eivätkä he olleet toisiaan tartuttaneet tai saaneet tartuntaa lentokoneesta, Jääskeläinen sanoo.

Suomessa tuhkarokko on nykyisin erittäin harvinainen 97 prosentin rokotuskattavuuden ansiosta. Rokotukset tuhkarokkoa vastaan aloitettiin 1975.

Nykyisin lähes kaikki lapset rokotetaan tuhkarokkoa vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    4. 4

      IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

    5. 5

      Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

    6. 6

      KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    7. 7

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    8. 8

      Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

    9. 9

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    10. 10

      Skientologikirkosta eronnut näyttelijä sivaltaa Tom Cruisea: ”Pirullinen, eikä yhtään hyvä ihminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    4. 4

      IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

    5. 5

      Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

    6. Näytä lisää