Minja, Miisa

Matkat

Viron romanttiset kartanot yllättävät

Julkaistu:

Viron hienoimmat kartanot saavat huokailemaan ihastuksesta: mikä aikamatka entisajan kartanonherrojen ja mamsellien maailmaan.

Virossa on jäljellä yli 500 kartanoa, joista osa on auki yleisölle. Palmsen kartano on ensimmäinen täydellisesti entisöity kartanokokonaisuus.

Tarton lähellä sijaitseva Alatskivi yksi suurimmista. Sitä puhutellaan myös linnaksi sen mahtavan koon takia. Alun perin kartano on rakennettu paroni Arnold Nockelnin perheen yksityiskodiksi.

Kun vierailin Alatskiven linnassa vuonna 2002, linna oli masentava näky. Neuvostovuosina kolhoosin omistuksessa olleesta hienosta linnasta oli vain muistot jäljellä. Näyttäviä takkoja ja uuneja sekä laadukkaita puusepän työn näytteitä oli onneksi säilynyt jälkipolvien iloksi.

Vuonna 1999 linnan omistukseensa saanut Alatskiven kunta sai mittavaan projektiinsa EU-määrärahoja ja pystyi aloittamaan restaurointityöt. Yhdeksän vuotta myöhemmin kartanoa tuskin tunnistaa entiseksi. Suuret salit on remontoitu ja ravintola aloittanut toimintansa.

Alatskiven linnan historia sai alkunsa, kun paroni Nockeln kävi tutustumassa Skotlannissa sijaitsevaan Balmoralin kesäpalatsiin. Hän suunnitteli itselleen kartanon, joka on melkein kuin pienoismalli kuningatar Victorian kesälinnasta. Aivan pieni ja vaatimaton rakennus ei Alatskiven päärakennuskaan ole. Huoneita oli 120, eikä kartanon sisustus jäänyt ulkoseinistä jälkeen, talo oli täynnä rokokoosaleja ja empiretyylisiä huoneita.

Etuaukiolla sisäänkäyntinä toimii punatiilestä rakennettu porttirakennus 1800-luvulta. Puisto on suuri ja kumpareisessa maisemassa pilkottaa myös kaksi järveä.

Viron entisöidyistä kartanoista kuitenkin tunnetuin on ehkä barokkityylinen Palmsen kartano keskellä Lahemaan Kansallispuiston kaunista luontoa. Sata vuotta sitten Virossa oli vielä yli 1100 kartanoa, mutta pikku hiljaa ne pääsivät rapistumaan. Entisöinti-innostus alkoi Palmsesta 1970-luvun alussa, mutta monet kartanot olivat ehtineet jo ikävä kyllä tuhoutua.

Palmsen kartanon historiaa tunnetaan 1200-luvulle saakka. Se kuului ensin Tallinnan Mikaelin nunnaluostarille, mutta siirtyi 1670-luvulla 250 vuodeksi vapaaherrallisen saksalaisen von der Pahlenin aatelissuvun omistukseen.

Ensimmäisessä maailmansodassa kartano siirtyi Viron valtiolle. Vuodesta 1972 tämä on ollut Lahemaan kansallispuiston aluetta ja 1970-luvun puolivälistä kartanoa on restauroitu niin, että se on saatu entiseen kukoistukseensa monen vapaaehtoisen käsityöläisen ja restauroijan voimin.

Paitsi upea päärakennus, myös aitat, tilanhoitajan ja kavaljeerien talo sekä pihan muut rakennukset ja kasvihuone ovat kaikki entisöityjä. Viimeiseksi kunnostettiin alueen metsäinen puisto, sen polut ja paviljongit. Palmsen pihapiirissä on myös vierastalo, entinen pehtoorintalo, jossa on hostel-tyyppistä majoitustilaa kaikkiaan 44 hengelle.

Palmsen kartanon maisemapuiston käytävillä voi astella kartanonherrojen, mamsellien ja fröökynöiden askelissa. Päivä Palmsessa on unohtumaton vierailu Viron historiaan sen ehkä ainutlaatuisimmassa kartanomiljöössä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    3. 3

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    4. 4

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      Ruhtinatar Charlene käänsi päitä poikkeuksellisen seksikkäässä asussa – mekon kurkistusaukot paljastivat timmit vatsalihakset

    9. 9

      Seksiä seniorien tapaan: Jane Fondalta ja Robert Redfordilta rohkea elokuva seksuaalisuudesta – ”seksi vain paranee vanhemmiten”

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    8. 8

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    9. 9

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    10. 10

      Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    3. 3

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    4. 4

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. Näytä lisää