Sami, Samuli

Matkat

Estonian Air aloittaa taas lennot Tallinnasta Helsinkiin

Julkaistu:

Viron lentoyhtiö Estonian Air aloittaa uudelleen lennot Tallinnasta Helsinkiin.
Estonian lentää kolme päivittäistä vuoroa kaupunkien välillä. Yhtiö aikoo toimitusjohtaja Tero Taskilan mukaan kasvattaa lentotiheyttä kahden vuoden kuluessa kuuteen vuoroon päivässä.

Estonian Air pyrkii Taskilan mukaan saamaan edullisilla hinnoilla merkittävän osuuden Helsingin ja Tallinnan välisestä liikenteestä. Taskila aloitti tehtävässä viime kesäkuun alussa.

- Tavoitteena on saada reitillä 100 000 matkustajaa, sanoi Taskila.

Viime vuonna yhtiö kuljetti kaikkiaan 678 000 matkustajaa. Tänä vuonna luku nousee Taskilan arvion mukaan yli 850 000 matkustajaan.

Helsingin reittiä lennetään aluksi Saab 340-potkuriturbiinikoneella.

Käynnissä olevan tarjouskilpailun jälkeen reitillä käytetään joko EADSin ATR-konetta tai Borbardierin Dashia.

Estonian Air on jo aloittanut lennot Joensuuhun ja Jyväskylään. Ensi viikolla se alkaa lentää myös Kajaaniin.
 
Valttina halvat kustannukset

- Estonian Airin strategiana on kehittää suoria lentoyhteyksiä Virosta ja vahvistaa Tallinnan asemaa lentokeskuksena. Emme ole sen paremmin Finnairin kuin SAS:n syöttöyhtiö, eikä meillä ole intressiä siihen, totesi Taskila.

Taskilan mukaan valttina kilpailussa matkustajista on yhtiön edullinen kustannusrakenne. Yksikkökustannukset ovat 30-40 prosenttia alemmat kuin kilpailijoilla, sanoi hän.

Tänä ja ensi vuonna Estonian keskittyy talouden tervehdyttämiseen ja asemien vahvistamiseen Skandinavian ja Baltian alueella.

Strategiaa selittää myös yhtiön omistuspohja. Viron valtio omistaa lentoyhtiöstä kolmanneksen ja SAS 49 prosenttia. Loput osakkeista omistaa AS Cresco. Estonian Airin uusi strategia hyväksyttiin viime syksynä.

Estonian Air lentää Tallinnasta 24 kohteeseen. Yhtiö on parhaillaan laajentamassa reittiverkkoaan ja laivastoaan.

Se on juuri vuokrannut neljä Embraer 170-konetta Finnairilta ja ostaa Embraerilta suoraan 175- ja 190-konetyyppejä, kertoi Taskila. Lähivuosina suihkukonelaivasto siirtyy kokonaan Embraerin koneisiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    5. 5

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    6. 6

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    7. 7

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    8. 8

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    9. 9

      Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

    10. 10

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    5. 5

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    6. Näytä lisää