Jaakko, Jimi

Matkat

Valikko

Lumoava näky: Kelpaisiko kuherteluloma vedenalaisessa sviitissä?

Julkaistu:

Malediivilainen hotelli rakensi vedenalaisen hääsviitin.
Malediiviläisen hotellin kuherruskuukausipakettiin kuuluu merenalainen, lasiseinäinen sviitti, jonka hintaan luonnollisesti kuuluu myös samppanja-aamiainen ja merellistä viihdykettä. Tähän asti Intian valtameren pinnan alle upotettu tila on toiminut hotellin ravintolana, mutta se päätettiin hiljattain muuttaa luksussviitiksi hotellin viidennen juhlavuoden kunniaksi.

Merellinen Maldives Rangali Island Resort sijaitsee Malediivien saariryhmään kuuluvalla Rangalin saarella.

Conrad-hotelliketjuun kuuluvan vedenalaisen hääsviitin hintaa ei vielä ole paljastettu, mutta yöpymisen merellisessä näköalapaikassa uskotaan olevan hinnaltaan varsin suolainen. Malediivien tähän asti kalleimman hotelliyön hinta on 1950 Yhdysvaltain dollaria, ja uuden vetonaulan kustannusten arvioidaan liikkuvan samassa kokoluokassa.

New.com-sivuston mukaan Malediiveillä uskotaan vedenalaisen sviitin kiinnostavan kuherruskuukauttaan suunnittelevia. Hotelli pyytää huoneesta kiinnostuneita kysymään mahdollisesta majoituksesta vähintään kaksi viikkoa etukäteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    5. 5

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    6. 6

      Deadline: Dome Karukoski ohjaa Taru sormusten herrasta -kirjailijan J.R.R. Tolkienin elämäkertaelokuvan

    7. 7

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    8. 8

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      Hauki puri Joonasta, 28, ahnaasti jalkaan: ”Myöhemmin tuntui kuin olisi puukolla vetänyt viillon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    4. 4

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    5. 5

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    6. Näytä lisää